sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kodin parhaudesta ja Gigoloiden surkeudesta

Olin/olimme melkein kaksi kuukautta talovahteina tässä jonkin matkan päässä. Erilaista kuin kerrostalossa, pienet asiat: sateen ropina kattoon, puiden havina tuulessa, linnut ja toiset linnut, ukkosen jyrähtely, hiljaisuus. 
    Olen niin herkkä virittäytymään eri taajuuksille, että kotiinpaluu on ollut pieni kulttuurishokki. Mikä on huvittavaa, koska olimme kävely- tai ainakin pyöräilymatkan päässä, ja tuli käytyä kotona kuitenkin melkein joka toinen päivä. Tosin autolla, koska jalka. 
    Eilen iskivät viikonlopun kaupungin äänet: sireenit, humalassa huutavat ja ryhmissä loilottavat miehet, kiljuvat naiset, jyskytykset naapureista, kirkuvat linnut raakkuvien ja livertävien sijasta. 
    Silti on ilo olla kotona. Tietää missä kaikki tavarat ovat ja oma sänky ja oma nojatuoli ja omat värit ja tuoksut ja pienet muistoesineet kuin turvapeittona, johon voi kääriytyä. Ja keskusta. Torilta ja kauppahallista tuoretta syötävää, kahvilat, jokiranta, kirjasto ja kaikki tuossa auki kun avaa sylin.
    Borta bra men hemma bäst, there's no place like home jne.

Ns. residenssijakso onnistui toki siltä osin kuin pitikin. Toivuin leikkauksesta, luin, tietenkin kirjoitin. 
    Ja katsoin telkkaria.
    Minulla on viha/rakkaussuhde televisioon. Jota minun on vaikea pitää kiinni, jonka vuoksi en sellaista kirjoitustilaani kotiin missään nimessä halua. Väri-, ääni- ja tapahtumavyöryyn on helppo jäädä koukkuun. Mainosoksennusta aivoissa, sitcom- ja tositv-putkia, joiden jälkeen on limainen ja tahmainen olo kuin olisi katsonut vuorokauden nettipornoa tai käynyt läpi vanhojen Jallujen vuosikertoja. 
    Katsoin hyvien dokumenttien tai elokuvien sijasta paljon ruokaohjelmia, laihdutusohjelmia, tyyliohjelmia, mitä-tahansa-tositv-ohjelmia Jersey Shoresta Viidakon tähtösiin. Niin ja 4D 5D 666D -"dokumentteja", joilla on nimiä kuten "Isäni on raskaana", "Tuhannet amerikkalaismiehet haluavat rakastella robotin kanssa", "Söin itseni hengiltä", "Nörtistä tissimalliksi", "Tahdon täydellisen alapään", "Karvaiset lapset", "Rakastuin sisareeni", "Kannibaalin tunnustukset", "Riippurintaiset miehet" ja muuta mukavaa. 
    Jotenkin silti kaiken neonvärieritemeren keskellä tuskallisimmalla tavalla huonoin katsomani sarja oli tällä kertaa jenkkireality Gigolot, joka kertoo mukahumoristisen mukapehmopornoisesti mieshuorista Las Vegasissa. Kundit ja sedät ovat ohjelmassa niin käsittämättömän epäviihdyttäviä, kuivia, rumia ja etenkin typeriä, että vaikea ymmärtää kuka haluaa maksaa tuollaisista. Tai katsoa heistä tehtyä ohjelmaa.



P.S. Jossakin kirjoituksessa mainitsemani Parnasson arvion Valkoisesta valosta voi nyt lukea netissä TÄÄLTÄ.
Muutakin mukavaa on tulossa, mutta siitä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti