torstai 18. heinäkuuta 2013

Autobiografinen sadepäiväkuvaus

Totta kai juuri sinä ainoana päivänä sataa ja on kylmä, kun olisi tehnyt mieli mennä jazzeille ulkoilmakonserttiin. Eli yleensäkään osallistua yhtään mihinkään Porin ns. superviikolla. Nahkea, viileä ja tihkuinen ilma vieläkin, vaikka totta kai sen jälkeen päivällä alkoi hetkeksi paistaa aurinko, kun olimme tehneet päätöksen ko. konsertin väliin jättämisestä. Ja sinne oli turha lähteä ostamaan lippua enää silloin, kun toinen kiinnostavista esiintyjistä oli jo vetänyt keikkansa. 

Heräsin tänään tekstiviestiin, jossa runoilijaystäväni informoi minua Pulttibois-lööpistä. Harmi että uutinen legendaarisen kaksikon paluusta yhteen oli ankka. Eilen herättyäni sanoin miehelleni että hän on kaunis, johon hän sanoi unisena: Kaunis peto. Ei ollenkaan niin korkeakirjallista, saati romanttista miltä kuulostaa, koska kyseessä on 90-luvun karmean poikabändin järkyttävä kappale, johon tiesin mieheni viittaavan. En muistanut miten ko. viisu menee, mutta totta kai oli pakko harrastaa masokismia Youtuben kautta, ja Kaunis peto on soinut päässäni tauotta sittemmin. En käytä sanaa korvamato, koska vihaan sitä.

Aina kun luen kirjailijoiden autobiografisia kirjoja, alkaa hetkellisesti kokea omaa elämäänsä virkkein ja tekee mieli kirjoittaa jotakin omaelämänkerrallista. Ei siis vain päiväkirjaan, vaan julkaistavaksi. Onneksi se menee ohi parissa päivässä, ja sitä palaa taas fiktionsa pariin. Olen niitä ihmisiä, joille on kauhistus myöntää itsessään asuva laumaihminen. Siksi jollain tasolla vituttaa, että Knausgårdin Taisteluni kakkososa on juuri niin ärsyttävän koukuttava ja järkyttävän, paikoin jopa järisyttävän hyvä kuin kaikki (l. kulttuuri-ihmiset ja kirjailijat Facebookissa) ovat sanoneet.



P.S. Oli kieltämättä erikoinen kokemus nähdä nimensä viikon verran lehden kannessa jokaisessa kaupassa ja kioskissa, jossa kävi. Mutta se tuntui psykedeeliseltä vain pari päivää, sen jälkeen siihen tottui. Päätin tosin, että kirjoitan blogiin vasta kun näkyvissä ovat uudet nimet ja naamat, eli tänään. Olen saanut jutusta sinänsä niin paljon positiivista palautetta, tutuilta ja tuntemattomilta, että alun kevyt kauhistus on muuttunut tuon asian suhteen tyyneksi hyväksynnäksi. 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Perhosista ihmissusien kautta naistenlehtihaastatteluun

Näin viime yönä unia kiemuraisista ja viivoiltaan joka suuntaan räjähtelevistä perhosista. Heräilin myös pahimmillaan muutaman minuutin välein kirjoittamaan muistiin jotakin liittyen uuteen käsikirjoitukseen. Päivällä aivot tuntuivat jäisiltä kesäflunssan vuoksi, yritin katsella läpi kaikki internetin kuvat perhosista, tatuointia ajatellen. En aivan onnistunut tavoitteessani. Kuvio saattoi tosin löytyä, joten siltä osin kyllä. 
    Tekstin ilta- ja yömietiskely stressin ohella aiheutti taas sen, että visiot alkoivat paukkua puoliunessa, juuri nukahdettuani tuli aina uusi välähdys, toinen, kolmas, ja monta sivua kryptistä tekstiä isoon vihkoon. Kryptistä ulkopuoliselle lukijalle, selkeää minulle. 
    Tässä vaiheessa on aina jotenkin niin hämärää käsittää, että kyllä tuosta vihko-, paperi- ja tiedostomerestä vielä joskus romaani tulee.

Viime lauantaina Finnconissa ilmestyi Juri Nummelinin toimittama ihmissusiantologia Kuun pimeä puoli. Siinä on myös minulta eräs vanhempi novelli mukana. 
    Tänään perhoset kipristelevät aivojen sijasta vatsassa. Nimittäin tällä viikolla ilmestyvässä, erään naistenlehden numerossa pitäisi olla juttu minusta. Ja totta kai se jännittää, kuten kaikki ekat kerrat.      

P.S. Päivitys 11.7. Juttu on siis tänään ilmestyneessä MeNaisten numerossa 28!