tiistai 24. heinäkuuta 2012

Työn välttelyä korviketta juodessa

Akuutti kriisi. Kahvi on loppu. Olen juonut mustaa inkivääriteetä koko aamupäivän korvikkeeksi. Ehkä se, tai jokin muu kaapin kymmenestä eri teelaadusta piristää sen verran, että pääsen jossain vaiheessa kahvilan kautta kauppaan. 
Heräsin tänään tunteja ennen herätyskelloa. 
Linnut kirkuvat vuodesta ja kaupungista riippumatta aina, kun on liian aikaisin jalkeilla. Usein ikkunan takana, mutta taatusti pään sisällä. Ehkä kerron joskus myöhemmin mitä täytetyt linnut merkitsevät minulle,  ehkä en.


Kauan sitten teatterikurssilla kuunneltiin silmät suljettuina ensin ulkoa kuuluvia ääniä, sitten rakennuksen, sitten huoneen. Lopulta piti keskittyä oman ruumiin ääniin. Toimii paremmin rauhoittumiseen kuin varsinaiset rentoutusharjoitukset, jotka tekevät liian tietoiseksi kehosta ja sitten en ainakaan saa nukuttua. En minä koskaan saa.
Uskon omalla kohdallani kemiaan, mitä tulee syntymästä asti jatkuneeseen unettomuuteen. Kiitos lääketeollisuus. Voikohan vauvaiän koliikki kroonistua? 
Retorinen.


Ehkä ylijäämät pitää joskus puhdistaa, esimerkiksi blogiin ennen työn aloittamista. Tein tosin heti herättyäni kaavioita ja ajatuskarttoja, joita voi etäisesti kutsua työsuunnitelmiksi. En saa käsialastani selvää. Saan minä. Kaikki muu on tekosyytä olla aloittamatta, paitsi kahvi on todellinen. Kahvi on vakava asia. Uskon kahviin. Heil kahvi.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Go ask Elisa - Enkeli-Alice


Olen monen muun lailla lueskellut kuluneen viikon aikana Enkeli-Elisa-gatea netin eri koloista ja lokeroista kuin salapoliisikertomusta. Mitään olennaista sanottavaa tai kannanottoa minulla ei aiheeseen ole. Ainakaan mitä joku ei olisi jo sanonut. 
Itseäni kaikkein eniten henkilökohtaisesti koskettanut kirjahuijaus oli varhaisteini-ikäisenä useita kertoja lukemani Ruohoa, lunta. Kirjoja oli oman yläasteeni kirjastohuoneessa kymmeniä. Kirja koostuu nyttemmin aikuisen kirjoittamiksi tiedetyistä 15-vuotiaan tytön päiväkirjamerkinnöistä. Riipaisevissa teksinpätkissä kiltti perhetyttö ajautuu limsaan sujaututetusta LSD-matkasta parin mutkan kautta prostituoiduksi ja pakkohoitoon. Kuolee tietenkin. Viimeisten, lyhyiden merkintöjen jälkeen. 
Omalla kohdallani koskettavuutta ja samaistumisen tunnetta lisäsi innokkaan päiväkirjakirjoittamiseni lisäksi anonyymille tytölle liimatut syömishäiriöoireet. Kirjan trippien synestesiakuvaukset olivat niin kauniita, että jos joku olisi tarjonnut LSD-lapun minulle 12-vuotiaana, olisin ottanut epäilemättä. Jouduin tyytymään keskiolueen, hedelmäviineihin ja kiljuun.

Kirja unohtui vuosiksi, johonkin repaleisen murrosiän muistomöykyn uumeniin. Vasta muutama vuosi sitten, kirjoittaessani JT LeRoy -casen innoittamana kirjahuijauksista kolumnia, tajusin että varhaisteininä rakastamani Ruohoa, lunta on sama kuin Go ask Alice. Eli yksi kuuluisimpia tapauksia sarjassa kirjahuijaukset 1900-luvulla. 
Totta kai se kävi heti järkeen. Kirjan epäaitous on jälkikäteen ajateltuna jopa koomista. Sinänsä järkyttävää, että sitä käytettiin huumevalistustarkoituksessa tositarinana vielä ainakin 1990-luvun alussa suomalaisessa koulussa, vaikka kirja on tiedetty fiktioksi viimeistään 80-luvulla, ainakin USA:ssa. 
Toisaalta, minun nuoruudessani päihdevalistus ylipäänsä oli vielä sitä, että hatsit jointista ja konikoukku. Kuuluisa "luulin olevani appelsiini ja kuorin ihoni veitsellä"-urbaanilegenda jne.

Mitä tulee vielä Go ask Aliceen/ Ruohoon, lumeen, psykologi Beatrice Sparks esitteli kirjan ensin autenttisena päiväkirjana. Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun hän alkoi mediassa puhua editoineensa tekstit.
Kuulostaako tutulta? 
Juttu meni hyvin monimutkaiseksi, kuten arvata saattaa. Lisää voi lukea Wikipediasta
Kaiken lisäksi Sparksin kirjan vaikutus on ollut erittäin kyseenalainen, koska en ole todellakaan ainoa, joka on kertonut, että kirja on herkässä iässä pelon sijasta lisännyt kiinnostusta muihin päihteisiin kuin alkoholiin. Se on yhtä todenmukainen kuva päihteistä kuin siiderimainos alkoholin haitoista. 

Ei käy kateeksi nykyajan kasvattajia. Alkoholi on oma luku sinänsä, mutta design-huumeiden tulo katukuvaan on saanut aikaan sen, että kaikki pahimmat painajaiset oudoista haittavaikutuksista ovat totta. Onko sillä tekemistä tiettyjen yrttien demonisoinnin kanssa, en tiedä. Enkä tosiaan jaksa miettiä sosiaalipolitiikkaa laajemmin, ainakaan julkisesti. Mitään politiikkaa, saati päihteitä. Ahdistaa ihan tarpeeksi muutenkin.
Paitsi että valehteleminen ja ihmisten tunteiden hyväksikäyttäminen minkä tahansa asian vuoksi on perseestä. 
Kannattaa katsoa ihan laillisia ja laajoja mainoskampanjoita sillä silmällä, saapa lisää makaaberia hupia arjen keskelle.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pies, ¿para qué los quiero si tengo alas para volar?


Dear Blogi, olen tällä viikolla kuunnellut Marianne Faithfullin Broken English -levyä, väijynyt huonoja tosi-tv-ohjelmia netin katsomoista ja hamunnut syliini sanoja, omia ja muiden. 
Iceberg Slimin Parittaja, Jan Salmisen Äidinmaa ja kaksi tietokirjaa aggressiivisista naisista ovat soljuneet kummasti lomittain luettavaksi peräkkäisinä päivinä, vaikka en tietoisesti hakenut mitään teemaa. Ainakaan sitä teemaa. Salmisen debyytti on suomalaiseksi esikoiskirjaksi harvinaisen vahva.

Tänään on kulunut 105 vuotta Frida Kahlon syntymästä. Olen juhlinut sitä migreenillä ja juhlat jatkuvat parhaillaan, kun kirjoitan tätä sängyssä läppärillä. Aloitin juhlimisen suomalaiseen tapaan hyvissä ajoin jo viikolla, käymällä ortopedin luona kirurgian poliklinikalla.

Tulee vielä toisia juhlia, toisia kesiä, jolloin kirjoitan sisareni Fridan maisemissa Meksikossa, tai terassilla Espanjassa. Tai suuren meren rannalla, tai pienen. Tai edes joen. Tai en kirjoita lainkaan, vaan ajelen Pariisissa avoautolla hiukset hulmuten. (Ks. The Ballad of Lucy Jordan.)


P.S. Ote Frida Kahlon päiväkirjasta: "I used to think I was the strangest person in the world but then I thought there are so many people in the world, there must be someone just like me who feels bizarre and flawed in the same ways I do. I would imagine her, and imagine that she must be out there thinking of me too. Well, I hope that if you are out there and read this and know that, yes, it's true I'm here, and I'm just as strange as you."

maanantai 2. heinäkuuta 2012

sunnuntain ja maanantain välinen yö

Raskas, masea, huonouninen viikko takana. 
Edessä siivous ennen mätäkuuta, taidekritiikkejä, teksti yhteen poikkitaiteelliseen juttuun ja paljon lukemista. 
Romaanikässäri painaa koko ajan taustalla kuin ruumiista käsin revitty elin ja sielusta kynsien alle raavittu unisolukko, vaikka se painaa vähemmän kuin pitkään aikaan, koska näyttää siltä, että kirja siitä tehdään.


Ostin päivällä kolme huulipunaa alennuksesta. Ja hyväntuoksuista aloe vera -voidetta, vaikka minulla on niin paljon rasvoja ja öljyjä, että kestää vuosi ennen kuin saan kaikki sulamaan ihooni. 
Tahtoisin keräillä jumalatarpatsaita Mustasta Madonnasta Kalin kautta (post)moderneihin naisikoneihin, jos keräisin jotain muuta kuin ihovoiteita.
Ehkä joskus vielä.