2019 on ollut yksi elämäni kummallisimmista vuosista, ja olen kokenut
erikoisia aikoja ennenkin. Ei siitä isompia, julkisesti esillä
olleet asiat tunnettekin: Kerrostalon ilmestyminen, kirjan saama
myönteinen huomio, kotitalon tulipalo, kesä sukulaisilla evakossa,
lisähuomio, muutto, F-ehdokkuus ja lisä-lisähuomio. 15 minuuttia
sellaista kadulla-huutelemis-julkisuutta myös minulle, eikä vain
kirjalle.
Tämän
tekstin aikaisemmassa versiossa kirjoitin hieman
dramaattisesti,
että ja
nyt
tulee hiljaista.
Ja että olen
odottanut sitä.
Mutta
ei
se niin ole mennyt.
En
ole ehtinyt jäädä
vielä
joululomalle,
jos
sellaisia nyt kirjailijoilla edes on.
Pakollinen
koomapaussi sängyn pohjalla flunssan muodossa sotki jo kylliksi
tämän kuun
pakkaa.
Ja
ennen
joulua
on vielä ainakin yksi haastattelu ja kuvaukset Kerrostalon
liepeiltä.
On
muutakin,
pienempää ja isompaa, ja joka päivä pukkaa lisää siitä huolimatta, että osaan myös tarvittaessa sanoa ei.
Mutta
niistä myöhemmin.
Finlandia-ehdokkuudesta:
Kun
kuulin vähän suurta yleisöä aikaisemmin, että F-palkinto ei
osunut Kerrostalolle, nukahdin päiväunille useamman yön univajeen
jälkeen. Näin unta suuresta sirkuksesta, jossa muiden esiintyjien
tavoin hyppelin palavien vanteiden läpi, ajoin ympyrää
yksipyöräisellä polkupyörällä ja tanssin trapetsilla. Ehdin
herätä ennen kuin putosin permannolle.
Lupasin
edellisessä bloggauksessa alkaa kirjoittaa tänne taas
säännöllisesti. En tiennyt vielä silloin, että tulossa on
viikot, jolloin ehdin hädin tuskin hengittää. Ja umpeen ahdetun aikataulun jälkeen kuvittelin eteen avautuvan
tyhjyyden ja vapaan pudotuksen. Arkeen, elämään, uuden kirjan
vastaanotettavaksi.
Saahan sitä kuvitella, mutta elämällä on
tapana tehdä itse omat suunnitelmansa, kuten minun olisi pitänyt
tulipalon jälkeen muistaa, joten hetki menee vielä sitä luovaa
avaruutta odotellessa.
Edessä
siintää mm. sekalaisia kirjoitustöitä, keikkoja ja toivottavasti hyvin pian seuraavan
romaanikäsikirjoituksen kesällä ja alkusyksystä käsin
kirjoitetut muistivihkot, joista olen saanut naputeltua koneelle
vasta osan.
Uuden kodin pesänrakennusvaihekin on vielä vähän
kesken, koska syksy oli jo ennen F-ehdokkuutta messuja keikkoja
haastatteluja jne.
(Onneksi sain Satakunnan taidepalkinnon myötä
rahaa mm. pesukoneeseen ja uuteen patjaan, niin ei ole katkera olo
F-voiton rahapalkinnosta. Tai mistään muustakaan. Vielä kun ehtisi
ostaa sen pesukoneen...)
Finlandia-kisan
eri sarjoissa on voittajat, mutta ei yhtään häviäjää.
Eläminen maaliskuusta alkaen Kerrostalon kanssa on ollut kaistapäinen
vuoristorata. Kirjasyksyni alkoi tällä kertaa keväällä ja jatkuu vielä talven hämärään. Eikä kirjan taru ohi ole. Mitään jatko-osaa en sille aio kirjoittaa (ainakaan kymmeneen vuoteen, tässä vastaus lukuisille kyselijöille), mutta kaikenlaista muuta on viritteillä. Kerrostalo jatkanee matkaansa monenlaisissa olomuodoissa.
Lukekaa, kuunnelkaa, katselkaa mitä tapahtuu! Pidän kyllä kartalla
talviuniltakin, jahka sinne asti pääsen.
Odotan
kovasti, että saan peitellä hetkeksi julkisen
Kirjailija Kuisman ullakolle lepäämään ja laskea villasukissa ja
yöpaidassa, kahvikuppi kädessä kotona tallustelevan kirjailijan
ulos kellarista. Irti pääsee nimittäin samalla myös arkiminä, joka käy
kävelylenkeillä, venyttelee, laittaa ruokaa ja ahmii kirjoja sekä
jalkalampun että kuun valossa. Se, joka kirjoittaa ensisijaisesti
itselleen, koska haluaa niin.
Näen
hämärään käpertymisessä toivoa ja pimeyteen vetäytymisessä
himertävää valoa.
Sanat tarvitsevat hiljaisuutta. Poissaoloa niin
sosiaalisen median kuin salamavalojen välkkeestä.
Yritän
aluksi kirjoittaa
mahdollisimman
paljon
päiväkirjaa, jotta muistan taas kuka ja missä olen. Nukun
paljon, katselen paljon unia. Jos ne ovat painajaisia, on silläkin
tarkoituksensa. Sitten, kun seuraava käsikirjoitus täyttää sekä valve- että
uniaikani kokonaan, se on menoa taas, silkkaa nieleskeltyjen kirjainten ulos liekinheittimellä puhkumista.
(Kirjailija
Kuismankin saa aina tarvittaessa houkuteltua meikeillä ja koruilla
esiin, hän on hyvin pirteä ja aina valmiina. Silloinkin, kun en
itse jaksaisi olla.)
♡
Niin
ja kiitos kaikille, kaikesta. Rakastan elämää vuosi vuodelta
enemmän, mitä sitä valehtelemaan.
Auringonvaloa
jokaisen mieleen koko pimeän talven yli!
♡
P.S.
Ohessa vielä kerran Antti Rastimon ottama Kirjasäätiön virallinen
Finlandia-ehdokasmuotokuva. Sen myötä rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille, mikäli en sitä ennen satu tänne kirjoittamaan!