perjantai 26. huhtikuuta 2013

The Times They Are A-Changin' – Muutoksista uusiin alkuihin

Sataa. Hyvä päivä siivota. 
    Kirjoitin viimeksi tänne etten tiedä koska minulla on leikkaus. Sain ajan sen jälkeen lähes välittömästi. Se on tuossa kesän korvalla. Mikä tarkoittaa sitä, että kesä menee toipuessa ja seuraavaa romaania kirjoittaessa.

Kirjallisiin kuulumisiin liittyy, että en ole enää paikallisen sanomalehden taidekriitikko enkä kolumnisti. Paljon julkisuudessa olleet avustajasopimukset saavuttivat nimittäin vihdoin viimeisimmätkin peräkylät. Moni on tehnyt piilossa – yksin omaatuntoaan punniten kantokorvet, saamatta sädekehää tai gloriaa. Omat syyni ovat osin samat, osin toiset kuin em. henkilöllä, mutta en usko että se on kovin kiinnostavaa. Ainakaan tässä yhteydessä.
    Joka tapauksessa, seitsemän vuotta Satakunnan Kansassa opettivat minulle uskomattoman paljon, esimerkiksi kritiikin luonteesta ja tiivistämisestä. Kaikki kiitos kulttuuritoimitukseen, että sain tehdä säännöllisesti töitä heille näinkin kauan!
    Olen koko ajan tehnyt satunnaisesti myös muita lehtijuttuja sinne sun tänne novelleista artikkeleihin. En halua luopua lehtikirjoittelusta kokonaan, koska se on miellyttävää vastapainoa fiktiiviselle romaanitaiteelle. Samalla tulee otettua selvää asioista, jotka muuten jättäisi puolitiehen, ohkaisen ajatuksen tasolle. 

Vinkkaus: olen monipuolinen kirjoittaja, minulle saa tarjota töitä. Yhteydenotot: hannariikka.kuisma ät hotmail.fi
    
Itse herkeän asian suhteen aktiiviseksi vasta syksyllä. Aion viimeistään silloin tarkastella mitä ja minkälaisia suomenkielisiä lehtiä kaiken kaikkiaan onkaan. Kirjailijan tulot valuvat joka tapauksessa pienistä puroista, joten olen kiinnostunut myös pienemmistä lehdistä. Kenties vaihtelu virkistää. Horisontin laajentaminen ei ole huono asia, koska se mitä tekee vaikuttaa siihen mitä on, halusi tai ei. 
    Saas nähdä, punnitsen asioita kesän fyysisen toipilasajan ja henkisen romaanikäsikirjoitukselle omistautumisen jälkeen. Mitä kesään tulee, onneksi pystyn kirjoittamaan miniläppärillä sängyssäkin. Se on uusimmassa romaanissani ainoa täysin autobiografinen asia, minkä myönnän. 
    Mistä saankin aasinsillan siihen, että maaliskuussa ilmestynyt Valkoinen valo on saanut toistaiseksi melko vaatimattomasti huomiota. Tiedän yhden syyn siihen, mutta se on tarina, joka kerrotaan joskus toiste. Tai jätetään kertomatta. Aika näyttää. Enkä valita, koska tähän mennessä niin ammattimielessä kuin harrastuksena lukeneiden kommentit ovat olleet pääosin positiivisia. 
    Kaiken lisäksi Valo on ulkona vasta toista kuukautta, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua. 

Mielen aurinkoa itse kullekin!


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sour Times a.k.a. Escape Or Die

Olisi monesta jutusta Asiaa. Yhdestä paljon, toisesta detalji jos toinenkin, kolmannesta ainakin muutamia sivuhuomioita. En voi kirjoittaa julkisesti vielä yhdestäkään. Kyse ei ole siitä, että minulle olisi tulossa jotakin huippudiilejä, joista en saa toistaiseksi ilmoittaa. Pikemminkin päinvastoin. 

Ainoa vaihtoehto selvitä nyt sen seitsemännestä epäonnesta on kulkea omia omituisia reittejään eteenpäin, välittämättä missä massan talloma tie menee. En jaksa enää pudota käärmeiden täyttämiin ansakuoppiin, antaa päälleni sataa lokinpaskan lisäksi mädäntyneitä linnunraatoja. Nähdä liskojen kasvoja hymyilevien naamarien takaa. 
Pakenen nilkuttamaan takaisin kiemuraisille poluille ja pimeille kujille. Kenties hankalia taivaltaa, mutta ainakin tunnen ne.

Pitäisi saada uusi tatuointi suunniteltua, jotta voin käydä varaamassa ajan. Mikäli nyt teen sen ennen yhtä leikkausta. Riippuu koska leikkaus on. 
Ennen kaikkea pitäisi keskittyä ongelmien ja takaiskujen sijasta lähinnä uuden romaanikässärin langanpätkiin. Ja terveyteen. Ja parisuhteeseen. Kotiin, tähän, nyt. Ei johonkin ehkä joskus tuolla jossain.

Ei pitäisi, vaan pitää.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Huomioita arjesta

I: Tajusin vasta virkatessani ostaneeni lankaa, joka on täysin kastemadon väristä. Vihaan kastematoja. Toivoisin vihaavani niitä niiden itseriittoisuuden takia, koska ne voivat lisääntyä itsensä kanssa jne., mutta tosiasiassa vihaan niitä vain koska ne ovat rumia ja haisevat pahalta, kun on satanut.

II: Johonkin esineeseen kertynyt pöly saattaa tietyssä valaistuksessa näyttää samanlaiselta kuin homeen päälle kasvava nukka. Migreenin esioireisiin kuuluu aistien ylikorostuminen ja outojen, pienten asioiden havaitseminen, jotka tietoisuus tavallisesti sivuuttaa. Lisäksi havainnot saavat synesteettisiä sivumerkityksiä kuin kirjallisuuden huonoissa huumekuvauksissa. Itse arvostan pään sekoituksen sijasta nykyään mitä tahansa, mikä selvittää ajatuksia. Epäilen pudonneeni lapsena hallusinogeenipataan. Migreenilääke poistaa pääkivun, mutta se on toissijaista verrattuna siihen, että se selvittää pään. Hetkeksi.

III: Luin netistä, että on satanut lunta. En tiedä onko täällä, koska en ole avannut verhoja. Enkä avaa.

IV: Viime yön uni oli saanut vaikutteita jonkun toisen kertomasta unesta. Olen liian usein unissani paikoissa, jotka ovat sekoitus taidenäyttelyä ja ruotsinlaivaa. Näin kolmekymmentä vuotta pelkkiä painajaisia. Nykyään olen unissani enemmän läsnä ja vähemmän avuton. En tiedä onko syynä erakkouden aiheuttama sensorinen ja sosiaalinen deprivaatio, vai se, että olen ollut jo kauan niin selväpäinen kuin ilman päihteitä pystyn. Mieleni toimii muuten niin, että se saattaa kostaa tämän kirjoituksen ja näyttää painajaisia seuraavan kuukauden.

V: Tuunaan kahviani huolestuttavan usein vaniljauutteella, kardemummalla, kaakaojauheella, kermalla jne. Ja mikä pahinta, olen ihastunut erään kahvilan espressolatteen. Jos tämä jatkuu kauan eikä ole ohimenevä vaihe, minun on määriteltävä identiteettini kokonaan uudestaan. Koska jos on kaksikymmentä vuotta ollut "mustaa kahvia, vähän maitoa"-ihminen, joka on naureskellut erikoiskahveille ja pitänyt niitä hienosteluna, tästä saattaa vielä kehittyä identiteettikriisin tasoinen ongelma. Onneksi olen kuitenkin yhä 90% kahviajastani "kahvia, vähän maitoa"-ihminen. Okei, olen pari kertaa ollut "vähän maitoa"-kasvissyöjän sijasta täysi vegaani ensin vuoden, myöhemmin puolitoista. Silloin en tietenkään sallinut itselleni edes sitä paria ruokalusikallista lehmänmaitoa, jolloin se oli mustana tai sakkautuvalla soijamaidolla, mutta anyways. Ai niin, jonain päivänä viime viikolla kahvimaito oli loppu ja laitoin kahviin vähärasvaista soijakaakaota. Se ei sakkautunut ollenkaan, vaan käyttäytyi melkein kuin utaremaito. Note to yourself: palaa tähän. 

VI: Valoa alkaa olla taas liikaa. Kauhu on alkanut.

VII: Kun yritän olla hauska, kukaan ei naura. Kun olen vakavissani, ihmiset luulevat minun vitsailevan.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Your Own Personal Jesus

Minun piti kirjoittaa pääsiäiseksi tänne jotakin Jeesuksesta. Vaikeampaa kuin kuvittelisi. Käsitteleepä häntä ihmisenä tai ihmeenä, juttuun livahtaa liian helposti sellainen sävy, että tulee käyttäneeksi Jeesusta keppihevosena omalle sanomalleen. Mikä se kullakin on. Minun tapauksessani vaikkapa köyhien, syrjäytyneiden ja kärsivien puolustaminen. Se sisältää jo sinänsä vastakkainasettelun, suhteessa rikkaisiin ja hyväosaisiin. Silloin ollaan jo väärillä vesillä siitä näkökulmasta, josta minä halusin tällä kertaa kirjoittaa. Hurskastelusta ja Jeesuksella ratsastamisesta. Kuitenkin rakkaudesta, en vihasta.

Ei ole kovinkaan merkityksellistä kenenkään muun kuin minun kannaltani mihin tai miten uskon, mutta sen verran voin sanoa, että ateisti en ole. Löyhästi ja erittelemättä, olen kai jonkin sortin panteisti. Mutta uskon. Se on joskus olennaisempaa kuin kysymys mihin.

P.S. Suosittelen Jonas Gardellin kirjaa Jeesuksesta, Om Jesus. Siinä on sanottu kaikki aiheeseen liittyvä paljon paremmin kuin minä koskaan osaan.