Mutta Shame, liikutti enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Salpasi hengityksen ja laittoi kyyneleet virtaamaan.
Lueskelin arvosteluja, moni rutisee siitä kuinka hahmoja ei taustoitettu tarpeeksi. Nykyajan ongelma. Ihmisillä ei ole kykyä tulkita hienovaraisia vihjeitä, kaikki pitäisi läväyttää silmille, elokuvassa tärkeää osaa esittävän pornografian tavoin. Joku kirjoitti, että ei näe mitään yhteyttä tarinan veljen ja siskon ongelmien välillä. Joku näkee asiat selvästi hyvin eri tavalla kuin minä. Tässä tapauksessa on valtava vahvuus, että taustoja on jätetty katsojan pohdiskelun ja mielikuvituksen varaan.
Michael Fassbender tekee loistavan roolin. Myös Carey Mulliganissa on mieletöntä säteilyä, jota en nähnyt hänessä vaikkapa Drivessa. Siinä suoritus oli kelpo, mutta ei loistava, kuten tässä. Hidas, surumielinen sovitus New York, New Yorkista Mulliganin tulkitsemana on dramaturgisesti liikuttava käännekohta.
En aio kertoa tässä miten ja miksi Shame kosketti juuri minua niin valtavan paljon, mutta se on nyt seuranani jo toista vuorokautta eikä ole vielä päästänyt otteestaan. Kirjoitan siitä nämä muutamat sanat, koska se jäi vainoamaan. Tavalla, jolla vain taideteosten crème de la crème vaikuttaa.
”We're not bad people. We just come from a bad place.”