tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudenvuodenmerkintä uudenkuun aikaan

En juhli uuttavuotta. Aion toki juhlia uutta vuotta tekemällä siitä hyvän vuoden, juhlimalla arkea päivittäin. Mutta se on vasta huomisen, ylihuomisen ja sitä seuraavan päivän asioita. Tai ehkä teen hupiini jonkinlaisen yhteenvedon keskiyöllä, kirjoittamalla päiväkirjaan, katsomalla tarot-korteista, jotakin. Jos säpsähtelyltä ehdin. Säikyn nimittäin pamauksia kuin kotieläin. Ja saatan em. korkealentoisten henkisten tavoitteiden sijasta päätyä syömään kasvispizzaa ja katsomaan jotakin huonoa sarjaa hihitellen.

Vuoden 2013 paras julkinen asia oli se, että minulta tuli ulos helvetin hyvä kirja, johon olin laittanut kaiken, mitä minussa sitä kirjoittaessani oli. Ja se sai omalla mittapuullani mukavasti huomiota. Eikä ko. kirja mihinkään ole kadonnut eikä katoamassakaan. (Lue, jos et ole lukenut. Vanhojakin saa lukea.)
    Enimmän osan aikaani olin kuitenkin jo kiinni uudessa jutussa. Suuntaviivat ovat selvät, ensimmäisen osan raakaversio on olemassa, hahmot ovat siellä mihin ne joulutauoksi jätin. Toista ja kolmatta osaa odottamassa. Sain projektin siis tänä vuonna kivasti käyntiin. Olin apurahalla hyvän aikaa, joka mahdollisti täyden keskittymisen kirjoittamiseen ja pähkäilyyn ja kirjoittamiseen. 
    Uudenvuodentoiveeni siihen liittyen voisi olla, että kässäri on vuoden päästä tähän aikaan jo jonkun muun kuin minun käsissäni, ja ilmestyisi kirjana joskus 2015. Työtä se vaatii. Eli vuosi 2014 tietää paljon kirjoittamista. Toivottavasti siihen tulee taloudellisia resursseja jostakin, jotakin kautta.       
    Koska en puhu keskeneräisten romaanikäsikirjoitusten aiheista kuin korkeintaan kumppanilleni, niin en avaa sitä julkisessa blogissakaan. Voin toki sanoa sen verran, että juttu on tavalla tai toisella ihmisen psykologiaan kietoutunut (kieroutunut) eikä kerro maailman mukavimmista asioista. Mutta se ei liene aikaisempaa tuotantoani lukeneelle mikään suuri yllätys.

Työelämässä oli siis 2013 paljon hyvää, jos töyssyjäkin. Vakituinen avustajanpestini paikallisessa sanomalehdessä loppui. Kirjoitin seitsemän vuotta taidekritiikkejä ja kolumneja, 2-6 juttua kuukaudessa. Siinä on ollut vähän tyhjää kohtaa. Toki tyhjyyden voi ottaa mahdollisuutena.
    Olin valitettavasti myös sairaana enemmän kuin yleensä. Leikkauksessa jne. Rakkaus kuitenkin oli, on ja pysyy. Sama kuin vuosia. Tunne ja ihminen. Kiitos siitä, elämä. En vala tinaa, mutta minulla on sellainen tunne, että vuosi 2014 on hyvä. Joskus vain on, tuntemuksia. Aavistuksia. Jotka välillä tosin osuvat kammottavasti harhaan. No, itse voi vaikuttaa siihen mihin voi, loppu on mitä on.
    Mitä töihin vielä tulee, pitää hankkia jossain vaiheessa jotakin lehtihommia. Kaipaan kolumnipaikkaa. Jotain kiinnostavia pieniä asioita on tiedossa alkuvuodesta, mahdollisesti parikin eri keskustelupaneelia eri tilaisuuksissa. Niistä ilmoittelen vaatimattomaan tapaani myöhemmin, jos on jotakin ilmoiteltavaa.

Tämän vuoden ja ensi vuoden taitoskohdassa haluan ja lupaan ensi vuonna kirjoittamisen lisäksi rakastaa vielä enemmän (jos se on mahdollista), olla vähemmän sairas ja elää terveellisemmin. Eli samaa kuin muutkin, skarpata. Ja ehkä kirjoittaa lyhyempiä blogipostauksia... Tai lupaan ainakin yrittää. 
    Se minusta. 

Toivon kaikille lukijoilleni hyvää vuotta 2014. Ja myös kykyä selvitä mahdollisista vastoinkäymisistä. Asioilla on useimmiten kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Toivotan lisäksi kaikille ongelmaisille, köyhille, epäonnisille, yksinäisille, sairaille, hankalissa olosuhteissa eläville jne. vielä vähän tai oikeastaan paljon enemmän kauneutta ja hyvyyttä ensi vuoteen kuin muille. Yritetään olla mahdollisimman kilttejä toisillemme. Hyvä lähtee pienistä asioista. Samoin onnellisuus.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Mielen valoa vuoden pimeimpään päivään!

Tänään on talvipäivänseisaus, eli vuoden pimein päivä. Ikiaikainen juhlan hetki, joka on vuosisatojen varrella muodostunut omanlaiseksi juhlakseen eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Vaikka itse pidän luonnon kiertokulkua kaikkein pyhimpänä, tai sitä kautta kaikkeus on panteistilla arjessa läsnä, voin ihan yhtä hyvin juhlia jouluna joulua muutaman päivän myöhemmin läheisten kanssa. Ja onhan tarina Kristuksesta myös kaunis, sitä en kiellä. Se perustuu moniin vanhoihin tarinoihin, myyttejä myyttien takana...
Yule, Christ-mass, valon juhla, pyhä on pyhä on pyhä.




P.S. Olen pitänyt tämän blogin aikaisemmin kuvattomana, mutta menköön. Ehkä sitä voi kerran vuodessa irrotella.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sananen köyhyydestä tännekin puolelle

Kirjoitin tuonne Alaston kirjailija(!)-yhteisblogiin vähän mietteitä taiteilijoiden ja kirjailijoiden mahdollisesta köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Olen kirjoittanut tänne aikaisemmin pienemmän jutun samasta aiheesta, jota tuossa vähän pohdiskelin lisää. 
    En syyttänyt ketään, en esittänyt mahdollisia ratkaisumalleja tms. Kummasti silti jotkut kommentoijat tekivät omia johtopäätöksiä ja oletuksia, yhteiskunnan eläteistä jne. Mitä siihen ajatukseen tulee, lähes kaikilla on Suomessa vielä toistaiseksi ainakin jonkinlainen oikeus sosiaaliturvaan jotakin kautta, vaikka vähäinenkin. Myös taiteilijoilla. *koputetaan kaikkia mahdollisia puulajikkeita*
    Sitä paitsi en tiedä yhtään, minkään alan taiteilijaa, joka lepäilisi ruusupedillään tanssimisen lomassa, joka ei yrittäisi hankkia töitä ja edes siedettävää toimeentuloa alaan liittyvillä tai liittymättömillä hommilla. Jokin kummallinen myytti tuntuu elävän edelleen apurahansa ryyppäävästä, "meidän veronmaksajien rahoilla" loisivasta taiteilijasta.
    (Muuten, työtönkin maksaa työmarkkinatuesta veroa ainakin 20%, että sinänsä, siinä sitä pallotellaan rahaa edestakaisin. Kukaties mistä kukaties mihin.) 

Blogipostaus sai kuitenkin yllättävän paljon lukijoita, herätti vähän keskusteluakin. Olisin ollut yllättynyt, jos ei tietynlaisia viestejä olisi tullut ollenkaan. Toki asiallista ja hyvääkin keskustelua syntyi. Esim. Laura Honkasalo bloggasi aiheesta omasta näkökulmastaan. Muitakin avauksia suomalaisten taiteilijoiden eriarvoisuuteen ja vähävaraisuuteen liittyen on ollut netissä viime aikoina. 
    Itse en ajatellut asiaa pelkästään siltä kantilta; köyhyys on monisyinen ongelma, koski se minkälaista ihmistä tahansa, olipa se sitten rakenteellista, periytynyttä tai luokkaputoamisia nousujen sijaan. Kenties vielä joskus palaan siihen isosti, romaanin tai jonkin projektin muodossa. Tällä hetkellä on kesken jotakin vähän muuta. Ei tosin mitään liian piristävää, sitä vaaraa ei ole. 
    Vaikka toisaalta, onhan köyhyys ollut tietenkin sivujuonteena kaikissa teksteissäni. Sydänvarjossa köyhyyden tuoman huono-osaisuuden toiseus on keskeinen teema. Eri asioista johtuva syrjäytyneisyys varmasti kaikissa. Eli en minä rikkaista ole kirjoittanut enkä kirjoita tälläkään hetkellä. Porvariston, ylemmän keskiluokan ja yläluokan kuvauksia on ihan tarpeeksi kirjallisuudessa ilman minunkin panostani.