perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pies, ¿para qué los quiero si tengo alas para volar?


Dear Blogi, olen tällä viikolla kuunnellut Marianne Faithfullin Broken English -levyä, väijynyt huonoja tosi-tv-ohjelmia netin katsomoista ja hamunnut syliini sanoja, omia ja muiden. 
Iceberg Slimin Parittaja, Jan Salmisen Äidinmaa ja kaksi tietokirjaa aggressiivisista naisista ovat soljuneet kummasti lomittain luettavaksi peräkkäisinä päivinä, vaikka en tietoisesti hakenut mitään teemaa. Ainakaan sitä teemaa. Salmisen debyytti on suomalaiseksi esikoiskirjaksi harvinaisen vahva.

Tänään on kulunut 105 vuotta Frida Kahlon syntymästä. Olen juhlinut sitä migreenillä ja juhlat jatkuvat parhaillaan, kun kirjoitan tätä sängyssä läppärillä. Aloitin juhlimisen suomalaiseen tapaan hyvissä ajoin jo viikolla, käymällä ortopedin luona kirurgian poliklinikalla.

Tulee vielä toisia juhlia, toisia kesiä, jolloin kirjoitan sisareni Fridan maisemissa Meksikossa, tai terassilla Espanjassa. Tai suuren meren rannalla, tai pienen. Tai edes joen. Tai en kirjoita lainkaan, vaan ajelen Pariisissa avoautolla hiukset hulmuten. (Ks. The Ballad of Lucy Jordan.)


P.S. Ote Frida Kahlon päiväkirjasta: "I used to think I was the strangest person in the world but then I thought there are so many people in the world, there must be someone just like me who feels bizarre and flawed in the same ways I do. I would imagine her, and imagine that she must be out there thinking of me too. Well, I hope that if you are out there and read this and know that, yes, it's true I'm here, and I'm just as strange as you."

2 kommenttia:

  1. Olen ain assosioinut sinut ja Frida Kahlon. Toivottavasti ei tule ihan niin paljon fyysistä ja henkistä tuskaa kuin hänellä.

    VastaaPoista