Olen monen muun lailla lueskellut kuluneen viikon aikana
Enkeli-Elisa-gatea netin eri koloista ja lokeroista kuin salapoliisikertomusta.
Mitään olennaista sanottavaa tai kannanottoa minulla ei aiheeseen ole. Ainakaan
mitä joku ei olisi jo sanonut.
Itseäni kaikkein eniten henkilökohtaisesti koskettanut kirjahuijaus
oli varhaisteini-ikäisenä useita kertoja lukemani Ruohoa, lunta. Kirjoja oli oman
yläasteeni kirjastohuoneessa kymmeniä. Kirja koostuu nyttemmin aikuisen
kirjoittamiksi tiedetyistä 15-vuotiaan tytön päiväkirjamerkinnöistä. Riipaisevissa teksinpätkissä kiltti perhetyttö ajautuu limsaan sujaututetusta LSD-matkasta parin mutkan kautta prostituoiduksi
ja pakkohoitoon. Kuolee tietenkin. Viimeisten, lyhyiden merkintöjen jälkeen.
Omalla
kohdallani koskettavuutta ja samaistumisen tunnetta lisäsi innokkaan päiväkirjakirjoittamiseni lisäksi anonyymille tytölle liimatut syömishäiriöoireet. Kirjan
trippien synestesiakuvaukset olivat niin kauniita, että jos joku olisi tarjonnut
LSD-lapun minulle 12-vuotiaana, olisin ottanut epäilemättä. Jouduin tyytymään
keskiolueen, hedelmäviineihin ja kiljuun.
Kirja unohtui vuosiksi, johonkin repaleisen murrosiän
muistomöykyn uumeniin. Vasta muutama vuosi sitten, kirjoittaessani
JT LeRoy -casen innoittamana kirjahuijauksista kolumnia, tajusin että
varhaisteininä rakastamani Ruohoa, lunta on sama kuin Go ask Alice. Eli yksi
kuuluisimpia tapauksia sarjassa kirjahuijaukset 1900-luvulla.
Totta kai se kävi
heti järkeen. Kirjan epäaitous on jälkikäteen ajateltuna jopa koomista. Sinänsä
järkyttävää, että sitä käytettiin huumevalistustarkoituksessa tositarinana
vielä ainakin 1990-luvun alussa suomalaisessa koulussa, vaikka kirja on
tiedetty fiktioksi viimeistään 80-luvulla, ainakin USA:ssa.
Toisaalta, minun nuoruudessani päihdevalistus ylipäänsä oli vielä sitä, että hatsit jointista ja konikoukku. Kuuluisa "luulin olevani appelsiini ja kuorin ihoni veitsellä"-urbaanilegenda jne.
Toisaalta, minun nuoruudessani päihdevalistus ylipäänsä oli vielä sitä, että hatsit jointista ja konikoukku. Kuuluisa "luulin olevani appelsiini ja kuorin ihoni veitsellä"-urbaanilegenda jne.
Mitä tulee vielä Go ask Aliceen/ Ruohoon, lumeen, psykologi
Beatrice Sparks esitteli kirjan ensin autenttisena päiväkirjana. Ei kuitenkaan
kulunut kauaa, kun hän alkoi mediassa puhua editoineensa tekstit.
Kuulostaako
tutulta?
Juttu meni hyvin monimutkaiseksi, kuten arvata saattaa. Lisää voi lukea Wikipediasta.
Juttu meni hyvin monimutkaiseksi, kuten arvata saattaa. Lisää voi lukea Wikipediasta.
Kaiken lisäksi Sparksin kirjan vaikutus on ollut erittäin kyseenalainen,
koska en ole todellakaan ainoa, joka on kertonut, että kirja on herkässä iässä pelon
sijasta lisännyt kiinnostusta muihin päihteisiin kuin alkoholiin. Se on yhtä
todenmukainen kuva päihteistä kuin siiderimainos alkoholin haitoista.
Ei käy kateeksi nykyajan kasvattajia. Alkoholi on oma luku sinänsä, mutta design-huumeiden tulo katukuvaan on saanut
aikaan sen, että kaikki pahimmat painajaiset oudoista haittavaikutuksista ovat
totta. Onko sillä tekemistä tiettyjen yrttien demonisoinnin kanssa, en tiedä. Enkä tosiaan jaksa miettiä sosiaalipolitiikkaa laajemmin, ainakaan julkisesti. Mitään
politiikkaa, saati päihteitä. Ahdistaa ihan tarpeeksi muutenkin.
Paitsi että valehteleminen ja ihmisten tunteiden
hyväksikäyttäminen minkä tahansa asian vuoksi on perseestä.
Kannattaa katsoa ihan laillisia ja laajoja mainoskampanjoita sillä silmällä, saapa lisää makaaberia hupia arjen keskelle.
Tulinpa katsomaan tänne mitä kirjoitat. Näytät kirjoittavan samantyyppisistä asioista, joista minäkin aina joskus. Hmm. Ja minä olen joskus kirjoittanut Satakunnan Kansaan, nuorena, silloin kun perustettiin jatsareita.
VastaaPoistaEn aio minäkään miettiä Enkeli-Elisaa yhtään enempää. Asun tiheästi rakennetussa korttelissa, jossa on maahanmuuttajia kaikilta mahdollisilta kolkilta. Pyrin ystävystymään lasten kanssa, koska tiedän, että helppoa ei tule olemaan. Yritän tehdä aina välillä jotain konkreettistakin, enkä ainoastaan kirjoittaa ja lukea, asiat jotka ovat kai lähinnä ammatillisia.
Joita ilman ei voi elää.
Lueskelin niin pitkään blogeja, että päätin tehdä itsekin tällaisen. Pienempi kynnys nykyään, kun ns. kaikilla on blogi. Tämä on toistaiseksi ollut tosi mukavaa ja vaivatonta. Varsinainen The Kotisivu tuntuu jotenkin uuvuttavalta ajatukselta. Ehkä joskus, jos on varaa palkata joku tekemään. Nyt ei tod. ole.
PoistaBlogimaailma on hauska, koska klikkailemalla ajautuu löytämään enemmän tai vähemmän samanhenkisiä ihmisiä!
P.S. Oheisajatuksia on blogin nimenä kerrassaan mainio. Sellaisena minäkin tätä ajattelen, tässä ohessa.
Kiitos, kun vierailit blogissani! Sinne jo sinulle vastasinkin. Kirjoituksesi inspiroimana kaivoin hyllystä tuon Ruohoa lunta -kirjan. Sunnuntai-ilta kulunee vaakatasossa sitä lueskellen.
VastaaPoista