tiistai 24. heinäkuuta 2012

Työn välttelyä korviketta juodessa

Akuutti kriisi. Kahvi on loppu. Olen juonut mustaa inkivääriteetä koko aamupäivän korvikkeeksi. Ehkä se, tai jokin muu kaapin kymmenestä eri teelaadusta piristää sen verran, että pääsen jossain vaiheessa kahvilan kautta kauppaan. 
Heräsin tänään tunteja ennen herätyskelloa. 
Linnut kirkuvat vuodesta ja kaupungista riippumatta aina, kun on liian aikaisin jalkeilla. Usein ikkunan takana, mutta taatusti pään sisällä. Ehkä kerron joskus myöhemmin mitä täytetyt linnut merkitsevät minulle,  ehkä en.


Kauan sitten teatterikurssilla kuunneltiin silmät suljettuina ensin ulkoa kuuluvia ääniä, sitten rakennuksen, sitten huoneen. Lopulta piti keskittyä oman ruumiin ääniin. Toimii paremmin rauhoittumiseen kuin varsinaiset rentoutusharjoitukset, jotka tekevät liian tietoiseksi kehosta ja sitten en ainakaan saa nukuttua. En minä koskaan saa.
Uskon omalla kohdallani kemiaan, mitä tulee syntymästä asti jatkuneeseen unettomuuteen. Kiitos lääketeollisuus. Voikohan vauvaiän koliikki kroonistua? 
Retorinen.


Ehkä ylijäämät pitää joskus puhdistaa, esimerkiksi blogiin ennen työn aloittamista. Tein tosin heti herättyäni kaavioita ja ajatuskarttoja, joita voi etäisesti kutsua työsuunnitelmiksi. En saa käsialastani selvää. Saan minä. Kaikki muu on tekosyytä olla aloittamatta, paitsi kahvi on todellinen. Kahvi on vakava asia. Uskon kahviin. Heil kahvi.

4 kommenttia:

  1. Kuten eräs kaverini totesi eräänä herkkänä aamuna; joskus linnutkin karjuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liverrys, viserrys ja kujerrus ovat välillä viimeisiä mieleen tulevia kuvauksia lintujen äännähtelystä.

      Poista
  2. Kaikki muu on tekosyytä olla aloittamatta, paitsi kahvi on todellinen. Kahvi on vakava asia. Uskon kahviin. Heil kahvi.

    Tuostahan voisi vaikka tehdä mottonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän tietoisku Wikipediasta: "Axel Käg oli tiettävästi ensimmäinen suomalainen henkilö joka maistoi kahvia. Turkulainen Käg oli kamaripalvelija Schleswig-Holsteinin herttuan seurueessa tämän Persian-matkalla ja sai maistaa kahvia vuonna 1637."

      Poista