sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

I fink u freeky and I like you a lot (x8)

Olen seurannut jalkapallon EM-turnausta, ollut migreeninen, fiiliksissä Die AntwoordistaJos olisin nuorempi, leikkaisin samanlaisen tukan kuin Yo-Landi Vi$$erilläWendy O. Williamsin hiustyyli on myös houkutteleva kesäkeleillä. Kuontaloni on tällä hetkellä ylittänyt hippivaiheen ja lähentelee 1900-luvun alkuvuosien naistukan mittaa. Kerään lettikampausvinkkejä. 

Häiritseekö ketään muuta sanatyöläistä tai muuten vaan aspergerisen pikkutarkasti verbaaliseen ilmaisuun suhtautuvaa henkilöä urheiluselostajien pienet mokat, tyylierot tai sanavalinnat? Niki Juusela käyttää jalkapalloa selostaessaan pelottavan paljon eläinvertauksia. Tässä turnauksessa hän on siirtynyt hyönteisistä, selkärangattomista ja matelijoista jo pieniin nisäkkäisiin.


Tänään oli kaunis ilma, ei liian kuuma eikä kirkas. Lämpenen hitaasti kesälle, mutta kyllä minä aina lämpenen. Kun maa humisee jalkapohjista kehon läpi ja linnut raakkuvat ja kujertavat, tuulessa maistuu meren suola. 
Viime kesänä polulleni putosi yhden kuukauden aikana päivittäin mustia höyheniä ja ajattelin Morrigánia, kelttiläistä korppijumalatarta. Näin tänään kesän ensimmäisen mustan sulan. En poiminut sitä koska pelkään salmonellaa, mutta ajattelin jumalatarta. Ja puita. Ja lintuja. 
Jos olisin lintu, joutuisin pukemaan höyhenet joka kerta kun lähtisin ulos. 
Minulla oli joskus siivet. Olen mieluummin puu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti