maanantai 4. helmikuuta 2013

Vuorokausirytmistä (+blogitunnustus)

En osaa jostain syystä enää kirjoittaa päiväsaikaan, ainakaan mitään erityisen luovaa, vaikka kuinka olisi aie siihen. Tuijotan vilkkuvaa kursoria harhailevin ajatuksin, siinä missä yön lähestyessä näitä mustia merkkejä alkaa purskahdella enemmän kuin ehdin hämäräsormijärjestelmälläni naputella. Blogia voi juuri ja juuri päivittää, mutta muuten pitää tyytyä askartelemaan toimistohommien parissa.

Olen viime aikoina lueskellut monista syistä vanhoja juttujani. Hämmennyin, kun neljäntoista vuoden takainen minä oli kirjoittanut, että aamu on parasta työaikaa. No, paljon on vettä ja paskaa virrannut sittemmin. 
    Tiedostan kyllä itse mistä em. akselin naksahdus eri asentoon johtuu, mutta joskus kaipaan aamuja. Että ne olisivat muutakin kuin vahvan kahvin ja pölyn makuisia. Että unet jäisivät sinne missä ovat tai uskaltaisivat kirjoittaa itsensä ylös, eivätkä luikertelisi johdattimina aivojen sähköimpulssien liepeillä saaden ajatukset umpikujiin ja eksyksiin. Saatan myös herätä niin, että nousen istumaan ja alan saarnata filosofiaa, psykologiaa, politiikkaa tai jotain uskonnollista teoriaa sekunti heräämisen jälkeen.         
    Karmiva tapa, koska kumppanini on vielä vähemmän aamuihminen kuin minä. (Aamu on silloin kun herää, olipa kello mitä tahansa.) Muutenkin, tapani herätä silmänräpäyksessä jossain oudossa tunnetilassa on aika pelottavaa. Jos en kerää itseäni, saatan jatkaa jostakin aiheesta mihin yöllä jäin. Sanoa seuraavan lauseen. Aivan kuin välissä ei olisi ollut mitään taukoa.
    Päivä arkisuudessaan ja ulkoisine vaikutteineen kenties lepuuttaa pääni kirjoituskuntoon yöksi, toisin kuin nukkuminen niin, että ehtii upota REM-maitakin syvemmälle. Unimaailma tuntuu vain hämmentävän entisestään kiehuvaa soppaa. Tosin tapaan ottaa tunnin torkut joskus ennen kirjoittamista. Sillä aikaa yleensä sirpaleet asettuvat oikeille paikoilleen ja muotoutuvat tekstiksi, sen sijaan että pyörisivät kaleidoskooppina ympyrää vastapäivään.

Niin ja mä sain tällaisen blogitunnustuksen Ehtoisalta Emännältä:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. 

Jees! En silti jaksa millään tehdä sitä viisi lempiruokaa, -bändiä jne. osuutta eli ns. haastatella itseäni. Kirjoja voin suositella, sellainenkin siinä oli. 

Tänään tulee mieleen vaikka tällainen viiden suosituslista:
- vapaavalintainen Dostojevski kirjoista Rikos ja rangaistus, Idiootti, Karamazovin veljekset.
- Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli ja/tai Naomi Wolfin Kauneuden myytti
- Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää, Marya Hornbacherin Wasted tai Antonella Gambotton Pimennys: Itsemurhamuistelmat, riippuen omista tai jonkun läheisen ihmisen ongelmista. Tai vain halusta ymmärtää.
- Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen ja/tai Christer Kihlmanin Ihminen, joka järkkyi
- Oma tuotantoni tietenkin, etenkin loppukuusta ilmestyvä Valkoinen valo! Sitä odotellessa voi lukea aikaisempia kirjojani.

10 kommenttia:

  1. Hämäräsormijärjestelmä on usein täälläkin käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vielä näpsäkkä verrattuna sumea- tai pimeäsormijärjestelmään.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tuo sinun heräämistapasi ;)
    Olen kyllä huomannut, että uni ja valverytmit saattavat vaihdella aika lailla vuosien mittaan. Pitäisi vain osata tehdä aina siitä kunkinhetkisestä rytmistä itselleen mahdollisimman sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sallittakoon pieniä taiteellisia vapauksia heräämiseni kuvailun suhteen...
      Mutta tosiaan, terveydentila, ikä, mahdollinen muu työelämä, perheasiat ja yleiset olosuhteet harvoin pysyvät samoina ihmisellä kirjailijuuden tai kirjoittajuuden alusta loppuun asti. Joten pitää tarvittaessa olla valmis naksauttamaan rytmejään ja rutiinejaan eri asentoihin.

      Poista
  3. Minulle aamut ovat parasta aikaa, puolenpäivän jälkeen olen zombie.

    Ennen kirjoitin iltaisin, öisin. Naksahduksia.

    Kiitos tunnustuksesta, en laita sitä eteenpäin, pidän itsekkäästi itselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas juon kirjoituspäivänä aamukahvit puolen päivän aikaan, aikaisintaan. Mitäs kello nyt on, 13:45 ja vielä toinen kuppi tänään juomatta, aamun lehti on jo luettu... Mutta ei sitä tiedä, vaikka kymmenen vuoden päästä kummastelisin, miten olen pitänyt itseäni vuonna 2013 yökirjoittajana.

      Poista
  4. Oh, haluan lukea sun kirjasi. En ole, rehellisesti sanottuna, vielä tutustunut. Onnea uutukaisesta :) Mun tuleekin jo tässä lähipäivinä julkiseksi. Ihminen joka järkkyi ja Antaumuksella keskeneräinen ovat molemmat hyviä lukea. Hmm...mä olen ehdottomasti aamukirjoittaja, mutta olosuhteiden pakosta kirjoitan enemmän iltaisin. Toivottavasti sanailusi sujuu, olipa kello sitten mitä tahansa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä tiedä ihan tarkkaa päivämäärää, koska uusin on saatavilla, mutta lähiaikoina on menossa painoon. Jännittävä kevät. Onnea myös sinulle, pitäisi lukea uusia kotimaisia kirjoja enemmän. Ehkä otan jollain kirjastokäynnillä oikein asiakseni katsoa mitä kaikkea 2010-luvun Suomessa ilmestyy.

      Poista
  5. Mä kirjoitan mielellään myös öisin. Se on samalla ehdottomasti huonoin mahdollinen aika vuorokaudesta elämän tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti monen palkkatyössä olevan kirjailijan tai minkä tahansa alan taiteilijan ongelma. Pitää mukautua napsaisemaan aikaa sieltä missä sitä on, sen sijaan että luominen osuisi yhteen omien preferenssien kanssa.
      Toisaalta, jollakin ajan sanelevat lapset, jollakin sairaudet, jollakin muut velvollisuudet. Eli lopulta, jokaisella omansa. Ristit tai ilot, jotka pitää ottaa huomioon. Harva meistä elää yksin erakkona metsän keskellä. Ja silloinkin olisi varmasti jotakin, joka sanelisi rytmit.

      Poista