Virkkaamisesta, Derrickistä ja säkenöivästä huumorintajusta

Ajattelin tänään aihetta, josta aioin kirjoittaa tänne. Sitten muistin, että minulla on Satakunnan Kansan kulttuurikolumnivuoro lauantaina, joten säästän sen sinne ja naputtelen tähän mitä mieleen juolahtaa. 


Olen virkannut hypomaanisesti, tai ainakin erittäin kiihkeästi. Olen addikti, jään koukkuun lähes mihin tahansa, kuten esim. virkkaamiseen. Koukkuunpa hyvinkin, kirjaimellisesti. Nyt itse asiassa sivusin mahdollista kolumnin aihetta, darn. No, ei se ole niin markan päälle, tai euron, tai drakhman. Tässä vaiheessa normaalisti olisin hakemassa takkiani, mutta it's my party & I'll cry if I want to. Eli koska tää on mun blogi, saan heittää tosi huon... hyviä juttuja ja vielä jopa anali... analysoida niitä. 
Taannoin Facebookissa kiersi kuva, jossa lukee: The awkward moment when your sarcasm is so advanced that people actually think you are stupid. Ei suomeksi jotain, kuten: Se kiusallinen hetki, kun sarkasmisi on niin kehittynyttä, että ihmiset todella ajattelevat että olet tyhmä. Kirjoitin oheen pelkääväni itse jo etukäteen nykyään sitä hetkeä, kun yritän olla hauska. Ja jatkoin ajatusta pidemmälle: Se hetki, kun sarkasmisi on niin kehittynyttä, että itse alat kuvitella olevasi tyhmä. 
Pitäisi vähän rajoittaa, ehkä. 


Muistan erään kolumnin, jossa kirjoitin, että Derrickin näyttelijän Horst Tappertin kuolema oli minulle suuri henkilökohtainen tragedia, tms. Kirjailijoiden pitäisi myös käyttää suurempaa harkintaa antaessaan itsestään tietoja nettisivuille. Ettei tule esim. oltua Sillä Tuulella, että tuntuu huvittavalta mainita Klaus Kinski suureksi innoittajakseen. 
Eli siis, paljon hyödyttää jos naureskelee jossain tuvan nurkassa yksikseen jollekin "hyvälle läpälle", jos mikään siinä ei lukijalle viittaa sen olevan sarkasmia. Harvat samanhenkiset kylähullut ystävinä eivät varsinaisesti auta asiaa. 
Wikipediassa sarkasmi määritellään näin: "Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi ja poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu."
Suomalaisen Wikipedian luotettavuudesta joskus toiste, mutta oma huumorini on ehdottomasti tuolla määreellä ironian lisäksi sarkasmia, koska punchlinella on aina selkeä uhri: minä.
Vähän iljettää käyttää sanaa mediastrategia. No ei iljetä, en ole tekopyhä. Eli käytän sitä ja sanon (tai tässä tapauksessa kirjoitan), että ehkä pitäisi vähän miettiä uudestaan mediastraregiaansa. Tai ainakin vähän hioa sitä... 


Sen verran vielä, että tämä eroaa pitkäaikaisesta kolumnipaikastani siten, että se on kuitenkin määritetty kulttuurikolumniksi, joten en (onneksi) kehtaa (/voi) kovin usein kirjoitella sinne tämäntyyppisiä juttuja. 
Tosin - kun kirjoitan itseäni sivuten jotain lehteen, saan aina positiivista palautetta. Omasta mielestäni hienoista, outoja kulttuurin alalajeja koskevista kolumneista en niinkään, edes negatiivisia. Kerran sain useita ikäviä palautteita, mutta mitä voi odottaa, jos käyttää sanaa Mannerheim  missään muussa kuin "KIITOS-jotain"-merkityksessä. 


Minun pitäisi harkita nukkumaanmenoa. Tiedän. 
Hiivin kuitenkin salaa virkkaamaan. Ei tämä tosin (vielä) niin käsityöblogi ole, että laittaisin kuvia pipoista ja langoista. Saas nähdä, haluanko jatkossakin osittain konsensuksesta poiketen olla niin julma, että en laita tänne juuri ollenkaan kuvia. Vaikka ihan vaan testinä, että paljonko pelkkä tekstipohjainen juttu enää netissä edes vetää, jos otsikkona ei ole vaikkapa nopealla surffauksella löytyneitä ajankohtaisia helmiä, kuten: Silikoniruiske takapuoleen johti raajojen amputointiin (IL), Ohhoh! Salkkari-tähti esittelee seksileluja (IL), Tappelukukko puukotti miehen hengiltä (IL), Näyttelijätär joutui pukeutumaan tekopenikseen: ”Itkin joka päivä” (IS), Känninestopilleri on jo valmis koekäyttöön (IS) tai Johanna Tukiainen osti uuden koiran - kuva! (Seiska)


P.S. Ehkä diggaan vähän Derrickistä ja paljon Klaus Kinskistä oikeasti, mutta on helpompaa väittää erään puolueen jäsenten tapaan, että se oli läppää hei, kuin alkaa selittää miksi.