perjantai 31. elokuuta 2012

Häpeä

Steve McQueenin Shame on vaikuttavin uusi elokuva, jonka olen nähnyt vähään aikaan. Haluan pitää elokuvat läsnä elämässäni tunnetasolla, analysoimatta niitä puhki. Kuvataidetta on arvostelujen kirjoittamisen vuoksi jo tarpeeksi vaikea välillä nähdä muulla tavalla kuin kriittisten silmälasien läpi. Kirjallisuus on oma lukunsa. 
Mutta Shame, liikutti enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Salpasi hengityksen ja laittoi kyyneleet virtaamaan.

Lueskelin arvosteluja, moni rutisee siitä kuinka hahmoja ei taustoitettu tarpeeksi. Nykyajan ongelma. Ihmisillä ei ole kykyä tulkita hienovaraisia vihjeitä, kaikki pitäisi läväyttää silmille, elokuvassa tärkeää osaa esittävän pornografian tavoin. Joku kirjoitti, että ei näe mitään yhteyttä tarinan veljen ja siskon ongelmien välillä. Joku näkee asiat selvästi hyvin eri tavalla kuin minä. Tässä tapauksessa on valtava vahvuus, että taustoja on jätetty katsojan pohdiskelun ja mielikuvituksen varaan.

Michael Fassbender tekee loistavan roolin. Myös Carey Mulliganissa on mieletöntä säteilyä, jota en nähnyt hänessä vaikkapa Drivessa. Siinä suoritus oli kelpo, mutta ei loistava, kuten tässä. Hidas, surumielinen sovitus New York, New Yorkista Mulliganin tulkitsemana on dramaturgisesti liikuttava käännekohta. 

En aio kertoa tässä miten ja miksi Shame kosketti juuri minua niin valtavan paljon, mutta se on nyt seuranani jo toista vuorokautta eikä ole vielä päästänyt otteestaan. Kirjoitan siitä nämä muutamat sanat, koska se jäi vainoamaan. Tavalla, jolla vain taideteosten crème de la crème vaikuttaa.

”We're not bad people. We just come from a bad place.”


6 kommenttia:

  1. Olen nähnyt elokuvan. Minua se ahdisti. Addiktit ahdistavat, kun ne tulevat liian lähelle, ehkä siksi että itsessäni asuu/on asunut addikti. Vaikka seksi ei ole ollut addiktoitumiseni syy, ymmärrän sen samassa valossa kuin muut syyt.

    Elokuva on kyllä loistavasti rakennettu ja erittäinen tunneviritteinen. Katsoin juuri trailerin ja ihoni meni kananlihalle. Näyttelijäsuorituksista olen aivan samaa mieltä kanssasi.

    Ja loistava elokuva tämän päivän realismista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistihan se, tuli tosiaan lähelle. Addiktion mekanismit ovat aina melko samanlaiset, olipa kyse päihteistä, syömishäiriöstä tai mistä tahansa. Siinä yksi elokuvan vahvuuksista. Elokuvan siskolla oli omat addiktionsa, läheisriippuvuus, viiltely...

      Poista
  2. Jäi mietityttämään tuo loppusitaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minuakin, elokuvan katsottuani. Repliikki jäi kummittelemaan mieleen.

      Poista
  3. Vanha päivityksesi, mutta oli pakko etsiä tämä koska katsoin vastikään leffan ja muistin sinun kirjoittaneen siitä.
    Hemmetinmoista mielenköyhyttä ettei joku kykene näkemään yhteyttä leffan siskon ja veljen välille. Pahasta paikasta tulleet mutta erilaisin keinoin eteenpäin selvityneet, lopulta yhtä herkät ja satutetut otukset.
    Leffa tuli hyvin lähelle nyansseineen. Häpeä kovin tuttu ja solmuunvetävä tunne.
    Tunnistin itseni. Kun itkettää niin että vituttaa, ja vituttaa että itkettää. En suostu kunnes on suostuttava.
    Ja paljon muuta ;- /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut muuten tarkoituksena katsoa tuo uudestaan, hyvä että muistutit. <3

      Poista