Us and Them — Neljäkymmentä ja kaksikymmentä

Viime kuussa kirjoitin hurmoksellisesta Nick Caven keikasta. Tällä viikolla olen intoillut Roger Watersin musiikillisesti, visuaalisesti ja poliittisesti hiuksia nostattavasta, massiivisesta spektaakkelista. Kiinnostava yksityiskohta on, että em. herroilla on ollut paljon näkyvyyttä saanut biiffi liittyen Israelissa esiintymiseen. Mikä taas liittyy Suomeen siten, että myös suuresti ihailemani Aki Kaurismäki on sanonut samassa kontekstissa epäsuorasti Nick Cavea orjaksi. "We are all free except the ones who are slaves."

Olen kaikkien kolmen tuotannon fani silti. Pidän mistä pidän.

Jo Nick Caven keikan jälkeen mietin ajan epälineaarisutta ja spiraaleja (enemmän kuin yleensä), mutta Watersin konsertin jälkeen on tuntunut, että moni ympyrä on sulkeutunut. Liittyen sekä yksityiselämään että itseeni taiteilijana. Ja että olen pitkästä aikaa elämässäni juuri siellä, missä pitää. Tätä alleviivasi se, kun ajoimme keikan jälkeen kahden kaupunginosan läpi, joissa Helsingissä asuin kirjoittaessani esikoisteokseni novelleja. Paikat tuntuivat ensimmäistä kertaa täysin vierailta.

Tiedän, missä kotini on. Kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti. Ja vaikka välillä tuntuu, että olen eristyksissä, täältä pääsee helposti vaikka sitten katsomaan lentävää sikaa Hartwall Arenalle tiistai-iltana niin, että ehtii vielä nukkua ennen keskiviikkoaamun työpäivää.

Niiden ympyröiden sulkeutumisesta vielä.

Eilen vanha tuttu laittoi someen lehti-ilmoituksia ja videon keikoista vuoden 1997 Pori Jazz -viikolta. Näin takaraivoni, ja sen inspiroimana tuli katsottua paperipäiväkirjasta, millä kyseisistä keikoista kävin itse silloin. Olin kirjannut ne hyvin tunnollisesti. Sain siitä idean vilkaista myös, miltä meno maistui tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Koska olen 40 ja 20 vuotta sitten olin 20. Kuuntelin myös Dark Side of the Moonia repeatilla loppusyksyn, jolloin elin hyvin kummallista vaihetta.

Muistin olleeni 1998 kesällä keskivaikeasti tai paikoin jopa vakavasti masentunut; maalasin, ryyppäsin ja olin paljon yksin. En muistanut väärin. Roger Watersin keikka oli nyt 21.8. Samalta päivältä löytyi tasan kahdenkymmenen vuoden takaa maininta liittyen ohuesti asiaan. 

Vaikuttaa käsialan perusteella känniseltä vuodatukselta

Ja sitten päiväkirjan välistä putosi tämä:

Muistan tunteen paremmin kuin välittäisin. Saattaa iskeä vieläkin ajoittain, mutta ei tietenkään sillä repivyydellä kuin vain kaksikymmenvuotiaalla voi. Onneksi.

Teksti oli myös jossain muodossaan taidenäyttelyssä kymmenien suurten öljyvärimaalausteni ohella hyvin kylmänä ja pimeänä marraskuuna 1998. Eräs jo edesmennyt tuttava kysyi, että tuntuuko susta oikeasti tuolta? Täysin, vastasin. Mutta se on jo kokonaan toinen tarina, ja on ehkä kerrottu jo — ainakin jollain tavalla fiktiossani.

★

P.S. Tänä viikonloppuna on kuvauksia seuraavaan kirjaan liittyen. Ei kuitenkaan siitä vielä tänään enempää.

★

Tätä kirjoittaessa:

RogerWaters ~ Picture That ja LilyAllen ~ Trigger Bang