keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sul on mun luonto, Freud!

Siinä, missä jollekin muistettujen unien joukossa painajaiset ovat poikkeuksia, minulle ne ovat lapsesta asti olleet sääntö. Tuskakauhupainajaisten lisäksi näen toki myös toisenlaisia unia: erittäin sairaita. Jotka ovat harvoin sellaisia, että niitä pystyy edes kuvailemaan. Yksittäisiä hetkiä voi kaapata lauseiksi tai kuviksi, mutta kokonaisuudet ovat käsittämättömän lisäksi massiivisia.
En oikeastaan erityisemmin välitä unistani. Ajattelen ja muistan niitä keskimääräistä huomattavasti enemmän, mutta. Ahdistaa ihan omiksi tarpeiksi muutenkin. Vähän muillekin riittäisi. Pidin kerran unipäiväkirjaa viikon. Järkytyin. En ole uskaltanut pitää toiste, vaikka siitä on reilusti toistakymmentä vuotta.
Pohjustin edeltävällä sitä, että vaatii aika paljon, että sanon nähneeni poikkeuksellisia unia. Saati, että minulla on ollut poikkeuksellisen vahva ja merkillinen unijakso. Turha yrittää edes alkaa tässä selittää mitään kokonaisuuksia, mutta pientä kuvaa antaa se, jos herään aamulla kurkku kipeänä, koska olen huutanut unissani niin lujaa. 
Nimittäin oltuani Kikkeliskokkelis-miehen iso irtopää, joka lenteli katonrajassa valtavassa salissa, joka oli täynnä ihmisten ja eläinten sekoituksia. Singahtelin sinne tänne. Laita siinä sitten suuta hevosenkengälle, nii. Nii-i. Sit en varasta. Tää on tätä maailmaa.
Koska ei siinä mitään, jos pitää unessa käydä Laura Palmerista uskottavasti kaikille Twin Peaksin hahmoille (vaikka on partainen mies, joka on 3v. tyttö), tai jos joku isoisoisoisä on Tauno Palon näköinen natsin ja Tyrannosaurus Rexin sekoitus, jota paetakseen pitää kulkea turvaan kuolleen mummonsa luo pitkän, kiemuraisen jätesäiliön läpi, joka on täynnä hernekeittoa. Mutta hei, Kikkeliskokkelis-miehen huutava irtopää?! 
Jotain rajaa, alitajunta. 

7 kommenttia:

  1. Pelkäsin lapsena kikkeliskokkelismiestä ihan hysteerisesti, mikä teki vaikeaksi Pulttiboisin katselun (mitä siis muuten halusin katsella). En vain kyennyt käsittelemään sitä miltä Kalliala näytti ja kuulosti. Jos ehdin nähdä vilauksen ko.hahmosta katosin toiseen huoneeseen vaihtelevalla volyymillä kirkuen. Meni kauan että uskalsin testata aikuisiällä pystynkö katsomaan tuota horroria, ilokseni huomasin että ilman suoraa huutoa ainakin. En siitä kyllä vieläkään nauti. Tämä siis pohjustuksena sille, että kauheelta kuulosti tuo unesi. Paljon mäki venyn mutta tuollaista olisi vaikea sulattaa. (:D) trauma on trauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Mä taas pelkäsin ihan älyttömästi Aaken tähdittämiä Sikaturisti -tietoiskuja 80-luvun alussa. Luulin pitkään, että se on ollut jokin tv-sarja, mutta näin aikuisena jostain netissä, että hei, toi.

      Poista
  2. Hanna-Riikka-parka! En ole ikinä nähnyt tota sarjaa, niin että nyt voin kyllä tuntea ihan oikeasti myötätuntoa. Ja kun aattelee että joka toinen päivä kiroilen telkkarin huonoa ohjelmistoa ja jupisen että ennen oli paremmin. Onneks mulla ei ole noin kamalia painajaisia! Noi ton korvat on ihan hirveet! Ja hampaat on vielä kamalammat. Mun pitää kysyä lapselta että onko se traumatisoitunut kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, ottaen huomioon, paljonko olen elämässäni käyttänyt ko. ohjelman tiettyjen sketsien katsomiseen ja etenkin niistä puhumiseen ja/tai niiden matkimiseen, tässä taitaa nyt kuitenkin olla kyseessä klassinen "Mitäs läksit"-tilanne.

      Poista
  3. Joo, paitsi että olet vissiin ollut nuori. Nuorena ei huomaa että joku vaikuttaa ja voi sitä varten sitten koputella pääkoppaa. Voi kai jotkut telkkarijututkin muuttua aivomadoiksi. Varsinkin on vaarallista jos rupeaa yksinään puhumaan niille roolihenkilöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota joo. En ole "yksinäni puhunut niille roolihenkilöille", vielä, sentään. Ihan vaan muiden alan harrastajien parissa. Okei, Toi kuulostaa epäilyttävältä. Eiku siis, vakavasti: ei mulla ole tuohon liittyen mitään traumaa (vaikka niitä muuten kiitos riittää), tuo osuus oli ihan huumoria. Eikä esimerkki varsinaisesta painajaisesta, vaan lähinnä absurdus maximus. :)

      Poista
    2. Mutta joo, aivomatoja löytyy. Eihän mun päässä paljon muuta olekaan. Riehumalla hiki!

      Poista