maanantai 18. helmikuuta 2013

Kuulumisia välitilasta

Pidin viime viikon lomaa. Tai ainakin melkein. 
Jätin tosin yhden lehtiartikkelin kuvineen ja yhden kritiikin, mutta muuten keskityin lähinnä The Real L Wordin ja Tabatha's Salon Takeover -tyylisten tosi-tv-ohjelmien katseluun. Virkkasin myös pitkästä aikaa, kevätpipon ja siihen sopivat kynsikkäät. Inhoan kynsikäs-sanaa. Tulee mieleen irtokynnet tai könsikäs tai jotain muuta ällöttävää. Sormettomat sormikkaat on mielestäni mukavampi ilmaisu. 

Olen pitänyt viimeksi lomaa keväällä tai kesällä, jolloin minulla oli aikaa aloittaa tämä blogikin. Oletan, että arvaatte miksen ole ehtinyt viime aikoina kirjoitella tänne liikoja. Tuo muutaman viikon sisällä ilmestyvä kirja teetti vielä melko hullun loppukirin. 
Tyhjyyden tunteen sijasta tällä hetkellä mietityttää ja vähän jännittää. Kirjan vastaanotto. Haastattelut. 
Tosin ihan ensisijaisesti pitää saada kulttuurikolumni parissa päivässä aikaan. Aiheita olisi ilmassa JSN:n jutusta erikoisten kolumnien kautta merkkihenkilöiden muotokuviin, mutta olen ollut toistaiseksi teflonpintainen lukiessani kulttuuriuutisia, mikään ei ole tarttunut niin, että tämä on minun juttuni. 
No, sama homma joka viides viikko. Tässä vaiheessa panikoin, kun ei ole mitään aihetta. Sitten uni tai jonkin lehtiartikkelin lukeminen, jokin ohikiitävä ajatus tarrautuu kiinni ja napsauttaa monta eri asiaa kohdalleen. Niin on tapahtunut aina, ainakin tähän asti.

Luen Genetiä ja olen järkyttynyt; miksi en ole aikuisena aikaisemmin lukenut häneltä muuta kuin Querellen?! Harmi kun en osaa niin hyvin ranskaa, että voisin lukea alkukielellä. Genetiä ja monia muita. Minulle oli jo suuri askel, kun viime vuonna luin useita romaaneja ruotsiksi. Luulin etten osaa sitä, luulin väärin. Tai no, ymmärrän montaa kieltä vaihtelevissa määrin, mutta en uskalla väittää osaavani tuottaa suomen lisäksi muita kuin jollakin tasolla englantia.

Jatkan itseni tavalla tai toisella kiireisenä pitämistä, jotta en kutistu silkaksi odottamiseksi ja jännittämiseksi. 

P.S. Päässäni on heräämisestä asti soinut eri versioita Some Velvet Morning -biisistä

3 kommenttia:

  1. Osaat monia kieliä ja lisäksi opit kieliä nopeasti ja hyvin. Anna mennä sen ranskan kanssa. Meedioni on ennustanut monta kertaa, että sinä luot urasi ulkomailla. Ranskassa?

    VastaaPoista
  2. Sinulle on tunnustus blogissa http://lelumaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seuraan blogiasi myös, se tulee syötteisiin. Ponit ja monsteri-tytöt ovat ihana yhdistelmä.

      Poista