perjantai 20. huhtikuuta 2018

Paradokseja


Yritän kirjoittaa ja kuunnella äänikirjaa samaan aikaan. Pidän taukoa sosiaalisesta mediasta, mutta saan viestejä, että tviittini on näkynyt Temptation Islandin lähetyksessä. Mikä olisi äärimmäisen noloa, jos jaksaisin vielä hävetä asioita ja yrittää olla cool. En jaksa, olen mikä olen.
Välillä on helpompi huudella asioitaan somessa puolitutuille tai tuntemattomille kuin puhua läheisille, ajattelen, kun tässä välissä kävin avautumassa kollegan sivulla tiesmonenko kaverin luettavaksi asiasta, josta puhun noin yleensä terapiassa.

Paitsi etten ole käynyt terapiassa vuosiin. Julkisen puolen palveluissa tuli seinä vastaan, eikä ole kiinnostanut alkaa selvitellä mitään Kela-korvattavaa yksityistä. Ei sillä, että olisi siihen varaakaan. Edes sen korvauksen kera, mikäli sellaista saisi. Jos on varaa käydä jossain, menen hierojalle, koska kirjailijana tarvitsen käsiäni ja hartioitani, ja tällä kolmeen suuntaan vinolla selällä ja fibromyalgialla selkäkipuja löytyy. Paitsi että luottohieroja/fysioterapeutti jäi eläkkeelle, enkä ole ehtinyt/jaksanut miettiä, mistä löytäisin vastaavan.

Muistan sanoneeni yhdessä haastattelussa pari vuotta ennen ekan kirjan ilmestymistä, että en ikinä puhuisi sairauksistani julkisesti. On helppo sanoa, mitä aikoo tehdä kirjailijana, kun on hädin tuskin 25 ja julkaissut muutaman novellin jossakin maakunta-antologiassa. Etenkin, jos yrittää miellyttää kysyjää, koska on nälkäinen ja epävarma. Sitä paitsi 2002 kaikki eivät vielä olleet viittä minuuttia julkisuudessa, netissäkin oltiin anonyymejä. Mitä sitä toisaalta selittelemään; puhun mitä puhun tai en puhu.

Minulla on kuitenkin rajoja, joita joku minun rajojani vierastava ylittää omalla kohdallaan. Siis mitä tulee julkisuuteen tai tähän itseäni etäisesti muistuttavaan autofiktiiviseen hahmoon, joka purskahtelee somessa ja on
asiallinen ja äärimmäisen tunnollinen työasioissa. En tietenkään kerro julkisesti, missä rajani menevät, koska se särkisi illuusion, jossa pyrin vaikuttamaan mahdollisimman avoimelta, ei kun tätä ei kai kannattaisi sanoa. Sanon silti. Näennäinen avoimuus on paras suojaväri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti