keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Torttupettymys, kuolema, addiktiot, groteski...

Jossain luki taannoin, että yksi huonoimmista aloituksista blogipostaukseen on mainita, että enpäs olekaan kirjoittanut pitkään aikaan. Siitä huolimatta aloitan tämän sillä, koska se on fakta. Päivittelin tänään vähän blogin ulkoasua, uusi vuosi, vanhat... siis uudet kujeet. Jos viime vuodesta suuri osa tuli elettyä kirjan ilmestymiselle, tietää tämä vuosi paljon kirjoittamista. Paljon enemmän kuin mihin olen yleensä tottunut. Suuritöisestä projektista vielä suuri osa edessä. Sen enempää en keskeneräisistä jutuista mainitsekaan. 

Ja Philip Seymour Hoffman. Voih, niin perkeleen surullista. Aidot ja täysillä filmillä läsnäolevat näyttelijät ovat Hollywoodissa harvassa. 23 vuotta ilman ja kaboom! Pitää itse muistaa, että piru vaani aina taustalla. Sanomassa, että voit sä yhden ottaa. Ja sitten pian kaksi, kolme, oho. En tietenkään ole ollut heroinisti, vaan suurin mörköni on se perisuomalainen liuotin ja hermomyrkky, joka on ihan laillista.
    Addikti tulen olemaan lopun ikääni. Ennen viinaa olin pikkulapsena irtokarkkien perään. Yritän kanavoida em. pakkomielteisyyttä työhön, harrastuksiin (kuten virkkaamiseen taannoin) ja muuhun vähemmän haitalliseen. On minulla muitakin demoneja, mutta kummasti suuri osa harmeista katosi, kun lopetin juomisen. Yritin kohtuukäyttää vuoden ennen lopettamista. Ei toivoakaan, kontaten kotiin. Nyt olen ollut yli kuusi vuotta kokonaan dokaamatta. Eli tammikuusta 2008. (Kumma juttu, että sitä ei kuitenkaan addiktoidu esimerkiksi siivoamiseen...)


Ai niin, söin tänään harvinaisen pahaa runebergintorttua. Harmitti, että valitsin sattumalta lähikaupan kolmesta vaihtoehdosta pahimman, koska ko. torttua syö vain kerran vuodessa. Fredrikan torttu oli kostean sijasta märkää, siitä jäi eltaantunut maku suuhun. Toisaalta, sain äsken maistiaisia anopin tekemästä, eri siemenistä koostuvasta näkkileivästä, suussa sulavan maukasta. Sain reseptin, mutta pidän sen itselläni, koska tämä ei ole ruokablogi.
    Vaihtelu on tervetullutta, koska häslään aina kaikenlaisten teeleipieni kanssa. En voi nimittäin syödä ruista, harmittavaa, koska ruis on terveellistä ja hyvää. Ja hiivaleipä taas turvottaa jne. Mutta ette saa kuvia pahoista tortuista tai hyvistä näkkäreistä. Tämä blogi on joitakin perusteltuja poikkeuksia luk.ott. kuvaton. Kiinnostaa, pärjääkö sellainen-tällainen jaarittelu enää netin otsikkoklikkauksiin ja kuvatulvaan perustuvassa viemärissä. 




Olen muuten ensi viikon lauantaina Tampereella Elävän Kirjallisuuden (ruumis-teemaisilla) Festivaaleilla puhumassa mm. groteskista. Keskustelupaneelissa, jossa on lisäkseni ainakin Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Joose Keskitalo. Paljon muitakin kiinnostavia juttuja, ohjelman näet TÄSTÄ!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Tuntuu aina, että jauhaa näitä samoja... mutta unohtaa, että eiväthän niitä jatkuvasti kuule kuin harvat läheiset.

      Poista
  2. Tuttua nuo addiktiot, jo lapsesta lähtien. Niin helposti viekoteltavissa, niin helposti addiktoituva. Jatkuvaa tarkkailua, parempia valintoja. Äh, joskus ei vaan jaksaisi.
    Siivoamiseen ei voi addiktoitua, sen olen myös huomannut.

    Hoffman eli roolinsa, huikea taiteilija.

    Ihan hyvä aloitus tässä kirjoituksessa, totuus on aina tehokasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistus, niin totta. Toisaalta, mietin myöhemmin tuota kirjoittamaani, koska pakko-oireisesta häiriöstä kärsivällä siivous voi mennä niin kohtuuttomaksi, että addiktio on ehkä lievä sana. Se on surullinen vaiva pahimmillaan.

      Poista
  3. Minä ihailen rohkeuttasi - ja sinua kirjailijana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Piristävää masentavan sään ja stressin keskellä. :)

      Poista
  4. Voih, olisin kovin kiinnostunut salamyhkäisen siemennäkkärin reseptistä (ehkä kommentteihin voi laittaa, elle itse kirjoitukseen?), koska myös minä olen joutunut jättämään leivät, ruisleiväkin, vatsan oireilun sun muun vuoksi. On pitänyt jo aiemminkin kommentoida että pidän siitä että blogis on kuvaton. Se on harvinaista herkkua. En oikein osaa edes selittää, miksi se tuntuu kiehtovalta ja rentouttavalta (kenties juuri siksi, että "kuvatulvaan perustuva viemäri" on rasittava ja aisteja stressaava). Moni muukin blogi toimisi mielestäni paremmin kuvattomana, olisi jopa kiinnostavampi, mutta rohkeutta kai se vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsellaan, en ole itsekään tehnyt sitä vielä. Teen aika usein ihan perus-teeleipää kaurahiutaleista ja graham-jauhoista, maustaen inkiväärillä, kuminalla, pähkinämurskalla jne. Mahdollisuudethan on noissa loputtomat,
      Jännää, että yhä useampi on luopunut päivittäisestä leivänsyönnistä, ainakin noin mutulla.
      Ehkä minulla on tässä kuvattomuudessa sekin, että olen kuitenkin sen verran pikkutarkka, että sitten käyttäisin ikuisuuden kuvien muokkaukseen jne. eikä oikein ole moiseen aikaa.

      Poista