perjantai 18. lokakuuta 2013

Taiteilijan häpeästä edes yrittää menestyä

Jos ja kun on ensinnäkin eurooppalainen, sen lisäksi etenkin suomalainen, vielä satakuntalainen ja kaiken kruununa porilainen, tietänee moni kuinka vaikeaa, ellei mahdotonta on sanoa itsestään mitään positiivista. Eli esimerkiksi kehaista tehneensä jotakin, mistä on ylpeä, saati vielä oikein mainostaa sitä. Toisten mahdolliset kehut tulee ottaa vastaan nöyryydellä, mielellään vielä mukana lausahdus: "No emmää ny tiä. Tää ny o vähä tämmöne."
    Nyt on puhe kulttuurista, jossa jonkun todetessa itsestään: "En mää loppuje lopuks iha täysi paska ol", sitä pidetään narsismina, tai ainakin varsinaisena elvistelynä. "Siäl se seisoo toril ja kehuu ittees. Mikä seki luulee olevas. Ei se ny nii ihmeelline ol. Kyl määki tekisi paremma."

Tätä taustaa vasten, ja vielä muutenkin tyypillisen taiteilijakliseen tapaan, aina karmivan epävarmuuden, ajoittain jopa itsevihan riivaamana minun ei ollut helppo tehdä mainosta kirjastani. 
    Olen tosiaan mukana Alastomat kirjailijat!-yhteisblogissa, ja kirjojaan kadehdittavan rennosti, jopa yhdysvaltalaiseen tapaan, eli häpeilemättä ja vilpittömästi markkinoivan Pasi Ilmari Jääskeläisen ehdotuksesta blogiin otettiin mukaan juttusarja, jossa jokainen tekee jostakin omasta kirjastaan mainoksen. Suhtauduin – yllättävää kyllä – heti myönteisesti Antaudu vieraalle kirjailijalle-ideaan, koska ensinnäkin, totta kai haluan kirjalleni ja kirjoilleni lisää lukijoita, ja se tapahtuu huomion kautta. Ja toiseksi, jotta pääsisin edes vähän, edes hetkeksi satakuntalaisesta jäyhyydestä ja huonosta itsetunnosta. Häpeästä. Löytäisin vähän sitä iloluontoisempaa puolta, vaikka puoliksi rajan taa jääneen karjalaisen geeneistäni. Ei aina tarvitse olla olevinaan niin vitun cool.
    Silti olen puhunut vielä eufemismein informaatiosta ja ns. mainoksesta, vaikka mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos on kirjoittanut mielestään onnistuneen kirjan ja haluaa, että se kestää sesonkien yli.

Onko taustalla satakuntalaisuuden sijasta vanhakantainen kulttuurin vastakkainasettelu kaupallisuuden, ja nälkäisenä ja sairaana kuolleen Aleksis Kivi -tyylisen taiteilijamyytin välillä. Eli että taide! Vain taide! Ja sen eteen taiteilijan tulee elää pelkästään pyhällä hengellä, mielellään kuolla tuskallisesti ja nuorena, jotta herrat ja rouvat voivat haalia mammonaa vanhan pääoman päälle, käyttäen välikappaleena taiteilijan kalmoa.
    Em. voi olla jostakusta kiinnostava myyttinen skenaario, oli varmasti minustakin nuorena. Mutta juuri nyt, itse tässä todellisuudessa, tänä aikana, ihan oikeasti köyhänä ja sairaana taiteilijana, en yksinkertaisesti voi nähdä mitään väärää siinä, että toivon taiteeni menevän myös kaupaksi. Ja ennen kaikkea, että kirjojani luetaan, vaikka kirjastosta, jos ei ole rahaa ostaa.  
    Kyllä, kirjoitan taideproosaa. Tähänastisissa kirjoissani on myös psykologisen trillerin tai kauhukertomuksen elementtejä, jos haluaa genremasturboida. Siinäpä toinen klisee: että mukaansatempaava tarina ja taide sulkisivat jotenkin toisensa pois.

Sitten itse mainokseen, vaikka suositus kuulostaa edelleen minusta paremmalta. Joka tapauksessa. Jos et ole vielä lukenut Valkoista valoa, käy etenkin silloin katsomassa, millaisen mainoksen tein Alastomien kirjailijoiden! juttusarjaan Antaudu vieraalle kirjailijalle. Tai vaikka olisit lukenutkin, kurkkaa piruuttas, kuten meillä Porissa sanotaan.

MAINOS ON TÄÄLLÄ, KLIKKAA!

P.S. Nyt olen viettänyt useamman päivän sosiaalisen median asetuksia säätäen jne. Pitää laittaa luukut joksikin aikaa kiinni ja palata romaanikäsikirjoituksen pariin. Tai no, ainakin jättää vain hyvin pieni rako... Niin, ja kun joku kommenteissa mainitsi taannoin, että pitää kirjavinkeistäni: Luen juuri nyt Emmanuel Carrèren kirjaa Eduard Limonovista. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Palaamisiin!

P.P.S. Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, jatkanMinulle saa edelleen tarjota kirjoitustöitä. Olen kirjoitellut monipuolisesti vuosien varrella erilaisiin lehtiin ja projekteihin. Tarjouksia/ehdotuksia tai lisätietoja: hannariikka.kuisma ät hotmail.fi

4 kommenttia:

  1. Katsoin mainoksesi. Heti alkoi kiinnostaa kovasti sekä tämä kirja että muu tuotantosi. Äläpäs sinä turhaan vähättele itseäsi. Me satakuntalaiset ollaan sitkeitä ihmisiä! Itse olen kotoisin Pomarkusta. Muualla kiertäneenä olen kovasti alkanut arvostaa satakuntalaista vaatimattomuutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piristävä kommentti. Minussa on puolet satakuntalaista ja puolet rajantakaista karjalaista, mutta 100% nakkilalaista. Ja olen ensimmäisen polven kaupunkilainen, se antaa välillä onneksi vähän perspektiiviä kaikenlaisiin seurapiireihin liittyen. Olen asunut myös muualla Suomessa, mutta aina minä tänne Poriin olen palannut.

      Poista