perjantai 2. elokuuta 2013

Tämä raportti on luotu 2.8.2013 22.45.39

Olen ollut niin keskittynyt uuteen romaanikäsikirjoitukseen, että en ole ehtinyt, jaksanut tai muistanut bloggailla. Loput ajasta olen himolukenut, katsellut sarjoja ja elokuvia, jopa tavannut ihmisiä, mikä minulla noin monikkomuodossa ei ole mitenkään liian yleinen harraste. Porispere kaikuu Kirjurinluodosta tännekin kaupungin laidalle. Mikäs siinä, hyvä että ihmisillä on hauskaa. Minulla on tänään ollut migreeni. Mutta muuten ihan hyvä päivä. Inhoan virkkeen aloittamista sanalla mutta.

Linnut ovat tänään kuulostaneet vanhoilta naisilta. Kuin katoilla istuisi siellä täällä yksittäisiä mummoja kiljumassa. Ei sekään tosin mahdotonta ole. Joskus linnut kuulostavat vauvoilta. Olen katsonut Skinsejä ja miettinyt Y-sukupolven estetiikan ja arvojen ja maailmankuvan erilaisuutta suhteessa omaani, vain sellaisella analyyttisella vakavuudella, johon pystyy jos on kalkkis. Toisaalta, jo kalkkis-sanan käyttäminen viittaa siihen, että olen paljon pahempi jarru ja ennen aikojani mummoutunut kuin voisi kuvitella. Ja taas samaan aikaan lapsenomainen (sano suoraan vaan että lapsellinen) sellaisella vilpittömyydellä, johon ainoastaan lapsettomat kykenevät. Mitä mummoiluun tulee, en ole virkannut sen jälkeen, kun joku yritti tehdä siitä jollain tasolla persoonaani määrittävää tekijää lehtijutussa, joka ei koskaan ilmestynyt. Ehkä pitäisi. Lankoja on niin paljon varastossa.

Piti kirjoittaa hakusanoista, ihan siitä ilosta, että tänne on eksytty taas niin maanmainioilla sanayhdistelmillä. Oli näköjään ainakin olevinaan jotakin muuta sanottavaa. Joku törisyttää ulkona torvea ja huutaa Ässät. 

6 kommenttia:

  1. Virkkaa vaan. Ja minähän olen teoriassa se mummo. Vaikka en vielä käytännössä. Tai, jos kirjat on lapsia, niin jo moninkertainen mummo. Ehkä kirjojen mummo, mielummin kuin monien lasten.

    VastaaPoista
  2. Eksyin sattumalta blogiisi, todella hyvä blogi! Siitä vaan virkkaamaan, virkkaamalla voi tehdä melkein mitä vain. Merkittävin saavutukseni on ollut virkattu Teenage Mutant Ninja Turtle! (Lapselle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tosi on, himovirkkasin viime kesänä kaikenlaista. Ei tarvinnut talvella ostaa myssyjä, ja on myös kosolti kylmänaralle kirjailijalle hyviä kynsikkäitä varastossa. Pari korua tein ja yhden käsilaukun isoäidinneliöistä, lakattu köysi sankana, mutta lelua en vielä saanut aikaiseksi. Yhdelle pehmolelulle tein kyllä hatun. Kaikenlaiset amigumurit (piti googlesta tarkistaa oikea sana) ovat kyllä kiehtova ajatus. Verkosta löytyy kuvia ihanista otuksista!

      Taidankin kaivaa koukut ja lankapussit taas esiin. :)

      Poista
    2. Tarkistin, ja silti kirjoitin väärin: a-mi-gu-ru-mi, eli amigurumi. Nyt meni toivottavasti oikein. Ami Guru Mi, muistisääntönä minun ystäväni guru! :D

      Poista
  3. Eksyin sattumalta blogiisi. Todella hyvä blogi! Nyt vaan virkkaamaan, virkkaamalla voi tehdä mitä vain. Suurin saavutukseni on ollut virkattu Teenage Mutant Ninja Turtle!

    VastaaPoista