torstai 18. heinäkuuta 2013

Autobiografinen sadepäiväkuvaus

Totta kai juuri sinä ainoana päivänä sataa ja on kylmä, kun olisi tehnyt mieli mennä jazzeille ulkoilmakonserttiin. Eli yleensäkään osallistua yhtään mihinkään Porin ns. superviikolla. Nahkea, viileä ja tihkuinen ilma vieläkin, vaikka totta kai sen jälkeen päivällä alkoi hetkeksi paistaa aurinko, kun olimme tehneet päätöksen ko. konsertin väliin jättämisestä. Ja sinne oli turha lähteä ostamaan lippua enää silloin, kun toinen kiinnostavista esiintyjistä oli jo vetänyt keikkansa. 

Heräsin tänään tekstiviestiin, jossa runoilijaystäväni informoi minua Pulttibois-lööpistä. Harmi että uutinen legendaarisen kaksikon paluusta yhteen oli ankka. Eilen herättyäni sanoin miehelleni että hän on kaunis, johon hän sanoi unisena: Kaunis peto. Ei ollenkaan niin korkeakirjallista, saati romanttista miltä kuulostaa, koska kyseessä on 90-luvun karmean poikabändin järkyttävä kappale, johon tiesin mieheni viittaavan. En muistanut miten ko. viisu menee, mutta totta kai oli pakko harrastaa masokismia Youtuben kautta, ja Kaunis peto on soinut päässäni tauotta sittemmin. En käytä sanaa korvamato, koska vihaan sitä.

Aina kun luen kirjailijoiden autobiografisia kirjoja, alkaa hetkellisesti kokea omaa elämäänsä virkkein ja tekee mieli kirjoittaa jotakin omaelämänkerrallista. Ei siis vain päiväkirjaan, vaan julkaistavaksi. Onneksi se menee ohi parissa päivässä, ja sitä palaa taas fiktionsa pariin. Olen niitä ihmisiä, joille on kauhistus myöntää itsessään asuva laumaihminen. Siksi jollain tasolla vituttaa, että Knausgårdin Taisteluni kakkososa on juuri niin ärsyttävän koukuttava ja järkyttävän, paikoin jopa järisyttävän hyvä kuin kaikki (l. kulttuuri-ihmiset ja kirjailijat Facebookissa) ovat sanoneet.



P.S. Oli kieltämättä erikoinen kokemus nähdä nimensä viikon verran lehden kannessa jokaisessa kaupassa ja kioskissa, jossa kävi. Mutta se tuntui psykedeeliseltä vain pari päivää, sen jälkeen siihen tottui. Päätin tosin, että kirjoitan blogiin vasta kun näkyvissä ovat uudet nimet ja naamat, eli tänään. Olen saanut jutusta sinänsä niin paljon positiivista palautetta, tutuilta ja tuntemattomilta, että alun kevyt kauhistus on muuttunut tuon asian suhteen tyyneksi hyväksynnäksi. 

7 kommenttia:

  1. Höh, harmi, ettette päässyt jazzeilemaan. Minun täytyykin lukea tuo lehtijuttu, kunhan Suomeen pääsen ja kirjastoon :) Voin kuvitella, että on outoa nähdä itsensä joka puolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään ollut kansikuvassa, joten näin vain nimen ja alaotsikon: "Säälin entistä itseäni". Mikä on kyllä täysin totta, joten mitä sitä kainostelemaan. Tosin otsikoita ei tietenkään saa lukea jutuista etukäteen, vaikka jutut saa tarkistaa aina.

      Poista
  2. Lehtiartikkeli oli niin paljas, raikas, rehellinen, kaunistelematon ja koskettava, että taitaa puhuttaanvielä myöhemminkin.

    VastaaPoista
  3. Lehtiartikkeli oli juuri niin koskettava, rehellinen, paljas, raikas, että se tullee puhuttamaan vielä jonkin aikaa, arvelisin.

    VastaaPoista
  4. Reissussa rähjääntyy, eikä näe lehtiäkään, joita lukea. Toivottavasti saan lehden myöhemmin käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä voi kai lukea ainakin digimuodossa, mutta se lienee maksullista. Kirjastosta vaan loman aikana ilmestyneet lehdet lainaan, jos haluaa lueskella.

      Poista