sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kolumni, Satakunnan Kansa, 23.2.

Selvänäkijät, meediot ja kaikenlaiset ennustajat ovat muotia. Pahimmillaan kyseessä on huijari, joka nauraa matkalla pankkiin. Parhaimmillaan erilaisessa katsomisessa tai lukemisessa on kyse siitä, että joku auttaa löytämään alitajunnasta asioita, joita asiakas ei ole tullut tiedostaneeksi. Kuulostaa vähän psykoanalyysiltä, laajemmin samalta kuviolta, joka tietynlaisen näkökulman mukaan pyörittää unia.

Kovimmat rationalistit uskovat, että unet ovat vain aivokemiallista roskan suodattamista. Toinen ääripää kokee niiden olevan yliluonnollisia viestejä. Minä uskon, että unet ovat ajattelua siinä missä valvetilainen pohdiskelukin, mutta erilaisin käsittein ja mekanismein toimivia. Stephen King on kertonut miettivänsä uniaan henkisenä peilinä, käyttäen vertausta siitä, kuinka takaraivoa joutuu peilaamaan sen nähdäkseen. 
Historia osoittaa, että yllättävän monet olemisemme kannalta olennaiset keksinnöt ovat saaneet viimeisen silauksensa unessa. Uni kaivaa alitajunnasta vihjeet ja ratkaisut silloin, kun tietoisuus ei siihen kykene. Myös moni tunnettu taideteos on saanut alkunsa unesta.

Paul McCartney kuuli Yesterday-kappaleen sävelen herätessään, Mary Shelleyn Frankensteinin pohjana on painajainen. Ompelukoneen keksijällä taas oli ongelma neulan muotoilussa, hän ei millään saanut sitä toimimaan haluamallaan tavalla. Hän näki unen, jossa joutui alkuasukkaiden piirittämäksi. Muistaessaan unen keihäissä olleet reiät, hän sai koneensa toimimaan. Unet myös hoksaavat rinnastuksia ja yhteyksiä eri asioiden välillä. Jaksollinen järjestelmä hahmottui keksijänsä mielessä torkuilla, kamarimusiikin soidessa toisessa huoneessa. Hänelle valkeni, että kemialliset elementit linkittyvät toisiinsa musiikin lailla, ja hän sai kirjattua ylös järjestelmäkaavionsa. 
Joskus painajainen saattaa herättää yksityiselämässä tajuamaan, että jokin valinta on täysin väärä. Silloin ihminen kertoo itselleen asioita, joita hän jo toisella tasolla tietää.

Tieteentekijöiden keskuudessa ei edelleenkään vallitse yksimielisyyttä tarkalleen siitä mitä unet ovat ja miksi ihminen niitä näkee. Vaikka Vanhassa Testamentissa nähdään enneunia, Martti Lutherin mielestä unet olivat paholaisen töitä. Jos unet heijastavat puolia sekä henkilökohtaisesta että kollektiivisesta todellisuudesta, kertoo myös kulloinenkin selitys unien näkemiselle ja niiden merkitykselle yhteiskunnan vallitsevista arvoista.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kuulumisia välitilasta

Pidin viime viikon lomaa. Tai ainakin melkein. 
Jätin tosin yhden lehtiartikkelin kuvineen ja yhden kritiikin, mutta muuten keskityin lähinnä The Real L Wordin ja Tabatha's Salon Takeover -tyylisten tosi-tv-ohjelmien katseluun. Virkkasin myös pitkästä aikaa, kevätpipon ja siihen sopivat kynsikkäät. Inhoan kynsikäs-sanaa. Tulee mieleen irtokynnet tai könsikäs tai jotain muuta ällöttävää. Sormettomat sormikkaat on mielestäni mukavampi ilmaisu. 

Olen pitänyt viimeksi lomaa keväällä tai kesällä, jolloin minulla oli aikaa aloittaa tämä blogikin. Oletan, että arvaatte miksen ole ehtinyt viime aikoina kirjoitella tänne liikoja. Tuo muutaman viikon sisällä ilmestyvä kirja teetti vielä melko hullun loppukirin. 
Tyhjyyden tunteen sijasta tällä hetkellä mietityttää ja vähän jännittää. Kirjan vastaanotto. Haastattelut. 
Tosin ihan ensisijaisesti pitää saada kulttuurikolumni parissa päivässä aikaan. Aiheita olisi ilmassa JSN:n jutusta erikoisten kolumnien kautta merkkihenkilöiden muotokuviin, mutta olen ollut toistaiseksi teflonpintainen lukiessani kulttuuriuutisia, mikään ei ole tarttunut niin, että tämä on minun juttuni. 
No, sama homma joka viides viikko. Tässä vaiheessa panikoin, kun ei ole mitään aihetta. Sitten uni tai jonkin lehtiartikkelin lukeminen, jokin ohikiitävä ajatus tarrautuu kiinni ja napsauttaa monta eri asiaa kohdalleen. Niin on tapahtunut aina, ainakin tähän asti.

Luen Genetiä ja olen järkyttynyt; miksi en ole aikuisena aikaisemmin lukenut häneltä muuta kuin Querellen?! Harmi kun en osaa niin hyvin ranskaa, että voisin lukea alkukielellä. Genetiä ja monia muita. Minulle oli jo suuri askel, kun viime vuonna luin useita romaaneja ruotsiksi. Luulin etten osaa sitä, luulin väärin. Tai no, ymmärrän montaa kieltä vaihtelevissa määrin, mutta en uskalla väittää osaavani tuottaa suomen lisäksi muita kuin jollakin tasolla englantia.

Jatkan itseni tavalla tai toisella kiireisenä pitämistä, jotta en kutistu silkaksi odottamiseksi ja jännittämiseksi. 

P.S. Päässäni on heräämisestä asti soinut eri versioita Some Velvet Morning -biisistä

maanantai 4. helmikuuta 2013

Vuorokausirytmistä (+blogitunnustus)

En osaa jostain syystä enää kirjoittaa päiväsaikaan, ainakaan mitään erityisen luovaa, vaikka kuinka olisi aie siihen. Tuijotan vilkkuvaa kursoria harhailevin ajatuksin, siinä missä yön lähestyessä näitä mustia merkkejä alkaa purskahdella enemmän kuin ehdin hämäräsormijärjestelmälläni naputella. Blogia voi juuri ja juuri päivittää, mutta muuten pitää tyytyä askartelemaan toimistohommien parissa.

Olen viime aikoina lueskellut monista syistä vanhoja juttujani. Hämmennyin, kun neljäntoista vuoden takainen minä oli kirjoittanut, että aamu on parasta työaikaa. No, paljon on vettä ja paskaa virrannut sittemmin. 
    Tiedostan kyllä itse mistä em. akselin naksahdus eri asentoon johtuu, mutta joskus kaipaan aamuja. Että ne olisivat muutakin kuin vahvan kahvin ja pölyn makuisia. Että unet jäisivät sinne missä ovat tai uskaltaisivat kirjoittaa itsensä ylös, eivätkä luikertelisi johdattimina aivojen sähköimpulssien liepeillä saaden ajatukset umpikujiin ja eksyksiin. Saatan myös herätä niin, että nousen istumaan ja alan saarnata filosofiaa, psykologiaa, politiikkaa tai jotain uskonnollista teoriaa sekunti heräämisen jälkeen.         
    Karmiva tapa, koska kumppanini on vielä vähemmän aamuihminen kuin minä. (Aamu on silloin kun herää, olipa kello mitä tahansa.) Muutenkin, tapani herätä silmänräpäyksessä jossain oudossa tunnetilassa on aika pelottavaa. Jos en kerää itseäni, saatan jatkaa jostakin aiheesta mihin yöllä jäin. Sanoa seuraavan lauseen. Aivan kuin välissä ei olisi ollut mitään taukoa.
    Päivä arkisuudessaan ja ulkoisine vaikutteineen kenties lepuuttaa pääni kirjoituskuntoon yöksi, toisin kuin nukkuminen niin, että ehtii upota REM-maitakin syvemmälle. Unimaailma tuntuu vain hämmentävän entisestään kiehuvaa soppaa. Tosin tapaan ottaa tunnin torkut joskus ennen kirjoittamista. Sillä aikaa yleensä sirpaleet asettuvat oikeille paikoilleen ja muotoutuvat tekstiksi, sen sijaan että pyörisivät kaleidoskooppina ympyrää vastapäivään.

Niin ja mä sain tällaisen blogitunnustuksen Ehtoisalta Emännältä:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. 

Jees! En silti jaksa millään tehdä sitä viisi lempiruokaa, -bändiä jne. osuutta eli ns. haastatella itseäni. Kirjoja voin suositella, sellainenkin siinä oli. 

Tänään tulee mieleen vaikka tällainen viiden suosituslista:
- vapaavalintainen Dostojevski kirjoista Rikos ja rangaistus, Idiootti, Karamazovin veljekset.
- Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli ja/tai Naomi Wolfin Kauneuden myytti
- Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää, Marya Hornbacherin Wasted tai Antonella Gambotton Pimennys: Itsemurhamuistelmat, riippuen omista tai jonkun läheisen ihmisen ongelmista. Tai vain halusta ymmärtää.
- Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen ja/tai Christer Kihlmanin Ihminen, joka järkkyi
- Oma tuotantoni tietenkin, etenkin loppukuusta ilmestyvä Valkoinen valo! Sitä odotellessa voi lukea aikaisempia kirjojani.