lauantai 25. elokuuta 2012

Luovuus imee ravintonsa horroksessa

Välillä on sellaisia kausia, että luovuuden pitää antaa kuhista jossain tajunnan takamailla. Se vaatii avoimet aistit ja syödäkseen ärsykkeitä ja kuormitusta. Yksityiskohtiin takertumista, keskusteluja, toisten kirjoittamia sanoja, kaunoa, tiedettä, kuvia, ääniä, elokuvia, näennäisesti päätöntä surffailua netissä, sisäänpäinkääntynyttä ulkoisissa vaikutteissa kieriskelyä. Hyvä jos silloin saa välttämättömimmät lauseet vieritettyä hampaat irvessä ulos.

Kevät ja kesä menivät purskahdellessa, tarinoiden lisäksi sormistani irtosi kasoittain käsitöitä ja piirustuksia. Ilmojen viilennyttyä limakalvot ovat nuhaiset, aivot kärpäspaperia, imevät tahmaisina siitepölyä kaikesta ympäröivästä, vaikka valikoivasti, silti varmuuden vuoksi vähän liikaa.

Paljon liikaa, niin kauan kunnes tulee ähky, joka oikosulun uhalla vaatii hiljaisuutta ja asettumista. 

Näin se aina menee. Mieli toimii metsästäjä-keräilijänä, alitajunnan aliset kerrokset punovat juonia. Suunnitelmia, joista tietoisesti kuulen vasta pitkän ajan päästä. 

Hengitä, hengitä, hengitä, pidä, pidä, pidä ja puhalla. Pää poimii asioita, jotka myöhemmin järjestyvät kaleidoskooppina ensin unissa lukemattomiin eri muotoihin, kunnes joskus saavat muotonsa fiktiossa.

4 kommenttia:

  1. Olen jo pitemmin seurannut blogiasi ja sinulla on upea taito käyttää sanoja rikkaasti <3

    Aivan totta. Olen muistaakseni itsekin kirjoittanut aiheesta omassa blogissani. Siis siitä, miten välttämätöntä on tehdä tutkimusmatkoja, olla aktiivinen, imeä ja kuulla ympäristöä, hengittää huokosiinsa eri energioita... jotta voi sitten käpertyä omaan rauhaansa ja antaa hiljaisuuden sekä löytämiensä eineksien sekoittua, muhia päässä. Syntyy luovakeitos, parhaimmillaan oivallus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sopii ollakin, kun on tällaisen ammatin valinnut. Tai antanut sen valita itsensä. *hymy*

      Mutta joo, niinhän se on. On aika vastaanottaa ja aika antaa, miten päin sen sitten ajatteleekaan.

      Kaunista syysiltaa.

      Poista
  2. Voi kuule, kun kirjailijoitakin on niin joka lähtöön nykyään :)

    Mukavia kirjoitushetkiä, alitajunnan inspiraatioita.

    VastaaPoista
  3. Luovuus vaatii aina paljon tietoista ja tiedostamatonta ajattelua. Siis aikaa olla ja ajatella. Ajatella. Olla. Ajatella.

    VastaaPoista