perjantai 29. kesäkuuta 2012

The language of tears

Lainasin tänään kirjastosta kirjan, joka kartoittaa itkemisen ja kyynelten historiaa. Lainasin myös kirjoja häpeästä ja persoonallisuuden rakenteista. Niin ja Marja-Liisa Vartion elämänkerran ja Christer Kihlmania.


Kesässä on aina ollut jotain hahmotonta, josta en saa kiinni. Ehkä se johtuu siitä, että olin lapsuuden kesinä harvoin Suomessa. Sen jälkeen kesät olivat kosteita pitkään. Jos en juonut, jotain vielä pahempaa, kieriskelin klaustrofobisena ja vainoharhaisena tunkkaisissa huoneissa, säikkyen varjoa ja valoa samassa suhteessa. 
Välissä on ollut paljon mukavia aikoja, mutta tänään en muista sitä. Ehkä en ole kesäihminen, tänään. 
En välitä talvesta ja kylmästä yhtään sen enempää, mutta hämärässä ei ole niin väliä jos sattuu juomaan aamukahvit neljältä iltapäivällä, ja kylmyys on hyvä tekosyy kotona jumittamiseen. 
Samalla paradoksaalisesti rakastan luontoa kaikkina vuodenaikoina. 
Jos lähtisin tosissani purkamaan elementtejä, joista koostun, se onnistuisi ainoastaan paradoksien kautta. Olen sitä mitä en ole ja päinvastoin. 


Lupaan blogin alaotsikossa kirjallisia kuulumisia, mutta en halua kertoa juuri nyt, vaikka niitä olisi. 
Hyviäkin.

2 kommenttia:

  1. Valoa pimeyteen! Yritä jaksaa, ihan kohta on jo(valitettavasti?) syys ja sitten alkavat raskaat ja pimeät syksyn hetket. Kai meillä kaikilla on omat ahdistushetkemme, toivottavasti menee ohi! Mielenkiintoista lukea kirjallisia kuulumisia aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Mitä tulee raskaaseen ja ahdistukseen, mainitsin paradoksit. Joskus valo on pimeää ja päinvastoin. Konkreettisesti ja mahdollisimman vertauskuvallisesti. hymy.
      Kirjallisiin kuulumisiin tietenkin sitten, kun ne ovat ajankohtaisia so. julkisia. Kiinnostavia projekteja meneillään, suuria ja pienempiä, sen verran voin sanoa. II hymy.

      Kaunista päivää sinulle!

      Poista