Aamulla kerran, jokaisena aamuna

Tajunta rävähtää auki painajaisista, sydän kolisee korvissa, naapuri hakkaa vasaralla seinään. 

Unessa lapsi pelkää kaikkia aikuisia. En erota kuka on hyvä ja kuka paha ennen kuin ryömin lapsen, itseni, tyttäreni nahkoihin ja näen kiiluvan kauhistuksen jokaisen aikuisen silmissä. Makaan hetken hereillä huohottaen kuin olisin vasta juossut tai syntynyt, sydän takoo naapurin vasara. Seuraavassa unessa ihmiset olivat joskus kauan sitten, minä olin.

Aamu lähtee tahmeasti liikkeelle. Puhelin soi ja joku soittaa että eräs toinen on sairaana. Postiluukusta putoaa jotain masentavaa. Tuntematon minussa laittaa sen piiloon ennen kuin ehdin lukea. 
Levottomuus, kyvyttömyys olla. Jos ei kirjoita, pitää virkata maanisesti ja katsella netistä huonoja ohjelmia etteivät ajatukset kuulu. Valo huutaa tiensä ihon alle ja syöksähtelee verisuonissa aiheuttaen takykardian ja saa aivot käymään ylikierroksilla, valumaan korvista ulos. Lisää kahvia, takaisin hämärään.

Aina kun olen yrittänyt pitää unipäiväkirjaa, olen joutunut jättämään sen kesken viikon sisällä, koska näyt ovat olleet liian järkyttäviä. 

Sanelukone on suloinen, voi kirjoittaa pimeässä silmät kiinni, ilman käsiä.

***